Äiti halusi tatuoida lastensa nimet rintaansa – lopputulos kaikkea muuta kuin toivotunlainen

Kolmen lapsen äiti halusi ikuistaa lastensa nimet ja syntymäajat ihoonsa. Lopputuloksesta olisi voinut tulla kaunis – mutta toisin kävi.

Julkaistu:

28-vuotias Sarah on kolmen lapsen äiti. Hiljattain hän sai idean kahden tyttärensä nimien tatuoimisesta rintaansa. Tatuointiin oli tarkoitus tulla tyttöjen nimet sekä syntymäajat.

Ikävä kyllä suunnitelma meni pahasti pieleen, sillä kokemattoman tatuoijan työnjälki on kaikkea muuta kuin mairitteleva. Kuvat ovat kaikin puolin huonosti tehtyjä, eikä tyttöjen nimistä saa kunnolla selvää.

– Olin ottanut tatuointeja kyseissä liikkeessä jo aiemmin, joten en ollut mitenkään huolissani, Sarah kertoo.

Huoli ei tullut esiin edes siinä vaiheessa kun hän tapasi tatuoijan, joka hänen mukaansa näytti lähinnä teini-ikäiseltä.

– Kerroin hänelle mitä haluan ja hän teki luonnokset. Kaksi viikkoa tatuointien ottamisen jälkeen ne näyttivät edelleen karmeilta. Menin takaisin ja silloin minulle kerrottiin, että tatuoija ei ollut täysin pätevä.

Sarah aikoo seuraavaksi poistattaa kuvat laserin avulla ja lisää tyttöjen sekä poikansa nimet selkäänsä.

Katso kuvat tatuoinnista täältä.

Lue myös: Suomalaistatuoija paljastaa oudoimman tatuoinnin, jonka hän on urallaan tehnyt

Lähde: Metro