Nettihuijaus onnistui: Sadattuhannet koukuttuivat kuvitteelliseen sarjaan, katso

Koukuttava teaser An Unfortunate -sarjasta levisi kulovalkean tavoin, mutta pian totuus selvisi. Olisitko sinäkin tahtonut seurata lupaavalta vaikuttavaa Netflix-sarjaa?

Julkaistu:

Sunnuntaina YouTubessa julkaistiin video, joka sai Netflix-palvelun käyttäjät tohkeisiin. Kyseessä on lyhyt teaser, joka näyttää koukuttavan pätkän ”tulevasta” An Unfortunate -nettisarjasta. Ihmiset alkoivat todella odottaa pääsevänsä seuraamaan kiinnostavalta vaikuttavaa uutuussarjaa. Videota on katsottu parissa päivässä reilusti yli kaksi miljoonaa kertaa.

Just Jared -sivuston tietojen mukaan kyseessä on kuitenkin huijaus. Näin ollen teaser on lahjakkaan nettipuijarin tekemä. Netflix on vahvistanut asian, ettei se ole julkaissut teaseria.

Harmi, ettei teaser taida saada jatkoa oikean sarjan muodossa. Katso vangitseva pätkä alta.

YouTube video

Varmaa onneksi on, että Netflixin Orange is The New Black -sarja ei katoa minnekään. Pääset lukemaan faktoja neljännestä kaudesta täältä.