Suomalaismorsian vaatimus suututtaa netissä: "Lahjan oltava vähintään 200 euron arvoinen"

09.07.2015 14:15 - Rea Tallgren

Suomalaismorsian tyrmistytti kutsutut häävieraat vaatimalla lahjaa, joka olisi vähintään 200 euron arvoinen. Nyt nainen perustelee kantaansa, josta hän ei suostu joustamaan piirun vertaa.

Suomalaismorsiamen vaatimukset nousivat Feissarimokien suosituksi julkaisuksi, kun morsiamen ystävä oli laittanut hänen Facebook-seinälleen viestin, jossa ihmetteli, oliko hääkutsussa esitetty 200 euron minimisumma lahjalle ollut vitsi.

Morsian vastasi tiukasti, että näin ei ollut, ja että häät tulevat sen verran kalliiksi, että myös lahjojen odotetaan olevan laadukkaita. Ilman vähintään 200 euron arvoista lahjaa tai rahasummaa juhliin ei hänen mukaansa siis olisi tulemista.

Viestin lähettänyt vieras ilmoitti välittömästi, että hän ei sitten ainakaan olisi juhliin tulossa. Myös monet muut vieraat ilmoittivat kirjoituksen alla jättäytyvänsä pois häistä, mikäli lahjavaatimukset todella olivat tuota luokkaa. Morsianta asia ei hätkähdyttänyt. Hän totesi huomaavansa tästä, ketkä ovat todellisia ystäviä ja ketkä roskaväkeä, jota häihin ei edes kaivattaisi.

"Lahjat käydään läpi kaikkien katsoessa - se on ohjelmanumero"

Kun kirjoituksesta nousi kohu, päätti nainen selittää vaatimustaan. Hän ei suinkaan perääntynyt kannassaan tai muuttanut lahjatoivetta, vaan perusteli ainostaan, miksi lahjatoive oli hänen mielestään oikeutettu.

"Lahjojen avaaminen on yksi osa spektaakkelia ja Ikean kynttilät eivät ihan vastaa sitä laatua, mitä odotan häälahjoilta. Jos lahjan ostaminen tuottaa vaikeuksia, voit antaa käteistä."

Morsiamen mukaan kaikkien lahjat käydään läpi juhlaväen silmien edessä.

"Osaksi hääohjelmaa on siis suunniteltu lahjojen avaaminen, se on JUONNETTU tapahtuma! Sitä varten on buukattu ammattikoomikko, joka keksii pienen tarinan jokaisesta lahjasta ja siitä, miten tuore pari sitä tulee käyttämään."

Naisen mukaan ei ole hänen tehtävänsä miettiä sitä, onko 200 euroa liikaa vaadittu vierailta, eihän hän "lähde toisten taloustilannetta arvioimaan." Lisäksi hän muistuttaa, että kutsutuilla on kyllä vielä muutama kuukausi aikaa säästää vaadittava lahjasumma.

"En ole kuitenkaan pakottamassa ketään tilaisuuteen. Jos et ole valmis näkemään elämäni tärkeimmän päivän eteen edes tätä pientä pyytämääni vaivaa, voit jäädä kotiin, en ota sitä henkilökohtaisesti."

Lue paljon keskustelua aiheuttanut Facebook-päivitys tästä.

Lähde: Feissarimokat

Kilpailut

Uusimmat