Kaksosveljet tapasivat toisensa 68 vuoden eron jälkeen – katso koskettava video

Toinen maailmansota erotti veljekset, jotka elivät toisistaan erossa lähes 70 vuotta, ennen kuin tapasivat jälleen. Tuo kohtaaminen oli täynnä tunnetta, kuten arvata saattaa.

Julkaistu:

Puolassa syntyneet George Skrzynecky ja Lucian Poznanski ovat herrasmiehiä, jotka ovat ehtineen jo 69 vuoden ikään. Vaikka miehet kaksosia ovatkin, eivät he koskaan ole eläneet yhdessä. Toisen maailmansodan aikaan heidät nimittäin erotettiin toisistaan ja he tulivat adoptoiduiksi eri perheisiin. 

Lähes 70 vuotta miehet siis ovat viettäneet erossa, mutta nyt vuonna 2015 he vihdoin tapasivat toisensa.

Kuten arvata saattaa, oli tapaaminen täynnä tunnetta ja rakkautta. YouTubeen lisätty video kertoo etenkin sen, että perhesiteet ovat vahvat kaikesta huolimatta.

Katso koskettava video alta.

YouTube video