Tunteikas piilokamera muistuttaa tärkeästä asiasta – miten sinä reagoit kiusaamiseen?

Piilokamerana suoritettu testi osoittaa, että ihmisillä on halua ja uskallusta puuttua kiusaamiseen sitä nähdessään. Uskallatko sinä puuttua kiusaamiseen?

Julkaistu:

Yksi asia, jonka maailmasta soisi loppuvan kokonaan on kiusaaminen. Se on äärettömän julmaa ja yksinkertaisesti väärin. Se voi pahimmillaan jättää todella syvät arvet, joita kiusattu kantaa vielä aikuisenakin. Onneksi kiusaamiseen pyritään vaikuttamaan nykyään hanakasti erilaisin keinoin, esimerkiksi näkyvin kampanjoin. 

Mutta vaikka meillä on suuria kiusaamisen vastaisia kampanjoita, meidän jokaisen tulisi myös itse puuttua siihen, jos sitä jossain kohtaamme. Yhdysvalloissa piilokamerana tehty video osoittaa, että ihmisillä on kykyä ja halua puuttua kiusaamiseen sitä kohdatessaan. Video on sen verran vaikuttavaa katsottavaa, että se nostaa karvat pystyyn.

Videolla kaksi tyttöä kiusaa pienempäänsä kovaan ääneen bussipysäkillä. Kiusaaminen tehdään niin, että joku ulkopuolinen pysäkillä istuva kuulee varmasti, mistä hommassa on kyse. Tytölle kerrotaan, että tämä ei osaa laulaa, hänen pitäisi käyttää meikkiä ja että hänellä ei ole yhtään ystäviä. Ulkopuolisten reaktiot ovat liikuttavia.

Yksi videon mieleenpainuvimpia hetkiä on, kun eräs mies kutsuu kiusatun tytön viereensä, ja lohduttaakseen alkaa soittamaan tälle huuliharppua. Pätkä on hyvä muistutus siitä, että meidän jokaisen tehtävä on lopettaa kiusaaminen. 

Uskallatko sinä puuttua?

Katso vaikuttava video alta:

YouTube video

Lue myös: Pienen koululaisen video liikuttaa ympäri maailmaa: kertoo itkien, miltä kiusaaminen tuntuu