Kuva: Fotolia

Kerää palkintoja ja löydä lähin baari - viisi vinkkiä, joilla saat kaiken irti Google Mapsista

14.03.2016 17:45 - Iiro Myllymäki

Google Maps helpottaa suunnistamista, mutta se auttaa myös esimerkiksi välttämään ruuhkat ravintoloissa.

Google Maps on pelastus monessa tilanteessa, jos sitä vain osaa käyttää oikein. Refinery29-sivusto listasi yhdeksän vinkkiä, joilla sovelluksesta saa irti yllättäviäkin ominaisuuksia. Olisitko tiennyt esimerkiksi, että sovellusta käyttämällä voi tienata Googlelta palkintoja?


1. Vältä paikkojen ruuhkaisimmat aukioloajat


Avaa Google Mapsissa esimerkiksi jonkin ravintolan tai museon sivu ja selaa sivua alaspäin. Vastaasi tulee ”suositut ajat” -kohta, josta pääset näkemään, mihin kellonaikaan minäkin viikonpäivänä kohde on suosituimmillaan. Näin voit välttää ruuhkaisat tilanteet. Kaikissa kohteissa toimintoa ei ole saatavilla.

(kuva: kuvakaappaus Google maps)


2. Katso pysäkkikohtaiset aikataulut


Voit tarkastaa lähimmän bussi-, metro- tai raitiovaunupysäkkisi aikataulut karttasovelluksen sisällä. Näpäytä pysäkkiä kartalla ja näet, mitkä liikennevälineet pysäkiltä menevät ja milloin.

(kuva: kuvakaappaus Google maps)


3. Tutustu maisemaan Street View’lla 360 asteen efektillä


Ennen kuin lähdet suunnistamaan uuteen paikkaan, voi olla hyödyllistä tietää miltä paikassa näyttää. Paina haluamaasi sijaintia kartalla hetken aikaa pohjassa ja paina kartan alalaitaan avautuvaa pientä Street View -ruutua. Nyt pystyt kännykkäsi ruudulla simuloimaan kohteessasi kävelyä. Voit liikuttaa maisemaa joko pyyhkäisemällä puhelimen näyttöä, mutta hauskempikin tapa on olemassa. Paina näytön pientä kompassikuvaketta ja sen jälkeen voit hallita maisemaa liikuttamalla kännykkääsi ylös alas ja sivuttain. Kännykkäsi näyttö reagoi liikkeisiisi maagisen tarkasti!

(kuva: kuvakaappaus Google maps)


4. Kerää pisteitä aktiivisuudestasi ja lunasta palkintoja


Google Mapsiin kannattaa kirjautua Gmail-tilillään, jotta pääsee käsiksi Local Guide -ohjelmaan. Local Guide -oppaaksi liittyminen vaatii vain asuinkaupunkisi kertomisen ja käyttöehtojen hyväksymisen. Valitse Google Mapsissa näytön vasemmalle laidalle avautuvasta päävalikosta kohta ”oma sisällöntuottosi”. Painamalla auenneella sivulla omaa profiilikuvaasi avaat ikkunan, jonka kautta pääset liittymään Local Guide -ohjelmaan ja myöhemmin tarkastelemaan keräämiäsi pisteitä. Pisteet kertyvät sitä mukaa kun muun muassa arvostelet paikkoja, joissa olet käynyt tai lisäät valokuvan paikasta. Kun olet kerännyt tarpeeksi pisteitä, saat erinäisiä etuja, kuten lisää Google drive -tallennustilaa, kutsuja ainutlaatuisiin tapahtumiin ja kilpailuihin ja mahdollisuuden käyttää Googlen uusia tuotteita ensimmäisten joukossa.

(kuva: kuvakaappaus Google maps)


5. Löydä lähellä olevia paikkoja


Google Maps tekee lähimpänä olevien ravintoloiden, kahviloiden, baarien ja nähtävyyksien löytämisen helpoksi. Paina hakukenttää ja tyhjennä se tekstistä, jos siinä sellaista on ja näet hakukentän alla yllä lueteltujen paikkojen ikonit. Painettuasi ikonia Google Maps listaa kyseisenlaiset paikat lähimmäisyysjärjestyksessä, ja pääset myös tutustumaan paikoille annettuihin arvosteluihin.

(kuva: kuvakaappaus Google maps)

Lue myös: Googlen karttapalveluun ilmestyi asiaankuulumaton kuva

Lähde: Refinery29

Kilpailut

Uusimmat