Etsi
Australiassa kenguruiden suojelualueella elävä Abigail pitää läheisyydestä.
Virpi osallistui Facebookissa käsilaukkuarvontaan. Seuraavaksi hän näki videon, josta kävi ilmi, että hän oli päässyt arvonnan finaaliin.
Isoa tatuointia arkailevan kannattaa inspiroitua pienikokoisista kuvista.
Puhelinsovellus on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä.
Noin 60-vuotiailla senioreilla on liikkeet paremmin hallussa kuin suomalaisissa yökerhoissa keskimäärin.
Ievan polkasta tuli vuonna 2006 netti-ilmiö, kun se ladattiin YouTubeen. Loituman esittämää versiota kappaleesta on katsottu videopalvelussa yli 17 miljoonaa kertaa.
Uudessa somehaasteessa harmaisiin collegehousuihin tungetaan mitä erikoisimpia asioita.
Japanilaiskaupunki uhkasi rakentaa utopistisen vesihuvipuiston, jos sen YouTube-video saa miljoona katselukertaa. Videota on nyt katsottu 1,8 miljoonaa kertaa.
Kommentaattori pyrki selittämään piirroksella pelin etenemistä, mutta ihmiset näkivät siinä jotain aivan muuta.
Gävlen kaupungin jouluinen nähtävyys, suuri olkipukki, ehti ilahduttaa ihmisiä vain muutaman tunnin ajan, ennen kuin tuhopolttaja sytytti sen liekkeihin.