Etsi
Mert Otsamo toimii uudella kaudella vakiotuomarina.
Yhdessä diagnoosiryhmässä on tullut kasvua 7 prosenttia.
Listauksessa tarkasteltiin ravintoloita eri paikkakunnilta.
Lumikasa suojatien edessä on liikenneturvallisuusriski.
Maaseudun tulevaisuuden teettämässä kyselyssä yksi nousi ylitse muiden.
Tilastokeskuksen mukaan ilmoitettujen seksuaalirikosten määrä kasvoi viime vuonna lähes 30 prosenttia.
Jatkossa tuotteita ei saa kutsua esimerkiksi ympäristöystävälliseksi, luonnolliseksi tai ilmastoneutraaliksi ilman todisteita.
Liikennekatko tulee vaikuttamaan merkittävästi joukkoliikenteen käyttäjiin.
Ruokakauppojen lisäksi suljettaisiin muun muassa hotelleja ja kiinteistöalan palveluita.
Useat liikkeet ovat jättäneet Helsingin keskustan.