Helsingin seudun ympäristöpalveluiden ympäristöasiantuntija Elina Tanner kertoo Ilta-Sanomien tuoreessa artikkelissa, mitä kaikkea ihmiset kaatavat viemäriin, vaikkei saisi.
Useimmat ovat varmasti kuulleet, ettei viemäriin saa lorottaa rasvaa, sillä se saattaa tukkia putkiston pahanpäiväisesti. Asiasta muistutellaan erityisesti näin joulun alla, ja kehotetaan ihmisiä viemään kinkun rasvat jäähdytettynä rasvankeräyspisteeseen tai laittamaan ne biojätteeseen. Nestemäisen rasvan voi laittaa pakattuna sekajätteeseen.
Lue myös: Tukes löysi useista kosmetiikkatuotteista kiellettyjä aineita – katso listaus
Lue myös: Syyhylääkkeet voivat olla lemmikeille vaaraksi – Fimea kertoo, mistä tunnistat myrkytysoireet
Kotitalouksien viemäreihin kuitenkin kaadetaan paljon muutakin sinne kuulumatonta, kielloista huolimatta. Ainoastaan siivouksesta syntyneen pesuveden saa hävittää näin, mutta esimerkiksi remontointijätettä päätyy silti viemäriverkostoon.
Tanner kertoo ihmisten hankkiutuvan muun muassa lakoista, liuottimista ja maalinjämistä eroon kippaamalla ne viemäriin. Näin ei missään tapauksessa tule tehdä.
– Maalit sisältävät ympäristölle ja terveydelle haitallisia aineita. Kun ne joutuvat viemäriin ja sieltä jätevedenpuhdistamolle, kaikkia haitallisia aineita ei saada puhdistettua. Osa haitallisista aineista saattaa päätyä Itämereen.
Lue myös: TPO:n käyttö kiellettiin tänään – Tukes ohjeistaa saako varastossa olevat tuotteet käyttää loppuun
Lue myös: Tiesitkö, että monia arkisia kosmetiikkatuotteita ei suositella käytettäväksi raskaana ollessa?
Maalausvälineiden pesukin on kiellettyä suoraan juoksevan veden alla. Tämä koskee myös vesiliukoisilla maaleilla maalaamista. Pensseli pitäisi ensin pyyhkiä puhtaaksi vaikkapa paperilla, ja laittaa sen jälkeen vedellä täytettyyn purkkiin likoamaan. Maalin liuetessa sakka valuu purkin pohjalle.
Vielä useampia kotitalouksia koskevat varoitukset liittyvät kylpyhuonetuotteisiin ja kosmetiikkaan. Esimerkiksi shampoopullon pohjia ei saa kaataa viemäriin sellaisenaan, vaan se kuuluu sekajätteeseen. Tanner kehottaa käyttämään hygieniatuotteet loppuun, ettei jätettä synny.
Hajuvesipullon jämät ovat vaarallista jätettä, eikä niitä saa koskaan hävittää viemäriin kaatamalla.
– Siinä on alkoholia liuottimena ja se on sitä kautta syttyvä.
Hajuvedet kuuluvat siis vaarallisen jätteen keräykseen.
– Jos pesuaineessa on kemikaalin varoitusmerkki, silloin se kertoo, että tuote on jätteenä vaarallista. Joissakin tiskiaineissakin on varoitusmerkki. Tuotteita on toki turvallista käyttää ohjeiden mukaan, mutta niiden jämiä ei kuitenkaan kuulu kaataa lavuaariin turhaan jätevedenpuhdistusta kuormittamaan, Tanner muistuttaa.