Kuva: Fotolia

Ovatko kotisi seinät valkoiset? Sisustussuunnittelijalla on sinulle asiaa

28.12.2016 22:15 - Senni Loikala

Suomen kaunein koti -tuomarinakin tunnettu Milla Alftan kehottaa luopumaan vitivalkoisista seinistä - saat todennäköisesti jotakin parempaa tilalle.

Suomalaiset sisustavat kotinsa usein niin, että seinät jäävät valkoisiksi. Vaaleaa kotia pidetään ajattomana ja turvallisena vaihtoehtona, sillä siihen voi olla vaikea kyllästyä.

Yksi Suomen suosituimmista sisustussuunnittelijoista, Milla Alftan, kehottaa tekemään toisin. Sisustusmagiaa-kirjan hiljattain julkaisseen Alftanin mielestä seiniä ei aina kannattaisi jättää vitivalkoisiksi.

- Jos seinät ovat esimerkiksi vaaleanharmaat ja tilassa on valkoisia kalusteita, nehän piirtyvät paljon paremmin esiin sellaisesta taustasta, kuin jos seinät olisivat valkoiset, Alftan kertoo Voice.fi-sivuston haastattelussa.

- Kehottaisin ylittämään sen kynnyksen, että tehdään kodin sisustukseen jotain vähän ainulaatuisempaa; yleensä ihmiset ovat silloin paljon tyytyväisempiä lopputulokseen. Valkoiset seinät ovat turhankin neutraalit.

Milla Alftan. (kuva: Senja Rapila)

Alftanin mukaan monet ajattelevat, että taulut tulisivat paremmin esiin valkoiselta seinältä. Hänestä se ei välttämättä ole paras vaihtoehto.

- Taide voidaan tuoda esiin myös niin, ettei kontrasti ole niin jyrkkä. Joku tummemman tai pehmeämmän värinen seinä voi tehdä taustasta osan teosta.

Sisustussuunnittelija itse inspiroituu erilaisista pintamateriaaleista. Maalauksen sijaan kannattaakin harkita myös muita vaihtoehtoja.

- Itse käytän paljon esimerkiksi tapetteja, sisustuslaasteja, paneeleita ja erilaisia laattoja seinillä, muuallakin kuin märkätiloissa. Sillä tavoin saadaan koti paljon kiinnostavamman näköiseksi, Alftan vinkkaa.

Alftan neuvoi myös, miten uudistat sisutuksesi vain sadalla eurolla. Pääset juttuun tästä.

Kilpailut

Uusimmat