Sinustako viiniekspertti? 10 vinkkiä viiniamatöörille

Viiniasiantuntijaksi ei tulla kirjoja lukemalla. Ainoa tie todelliseksi viiniekspertiksi on haistella ja maistella erilaisia juomalaatuja.

Julkaistu:

Viini ei ole vain ruoka- ja nautintojuoma vaan monille se on jopa intohimoinen harrastus. Nykyaikana erilaiset viinikurssit ja tasting-tilaisuudet tuntuvatkin olevan varsin suosittuja niin nuorien aikuisten kuin eläkeikäistenkin keskuudessa. Myös erilaisille viinioppaille tuntuu olevan kysyntää.

Monet suomalaiset tuntuvatkin haaveilevan paremmasta viinitietämyksestä. Omaa maku- ja hajuaistiaan voi kouluttaa myös kotikonstein. SIten viiniekspertiksi tuleminen ei välttämättä vaadi kalliiden viinikurssien käymistä. Näillä australialaisen viiniasiantuntijan Alex Russellin vinkeillä voit koulia aistejasi ja parantaa viinituntemustasi esimerkiksi yhdessä ystäviesi kanssa:

1. Ole kärsivällinen

Russellin mukaan viinejä tulee haistella ja maistella vähintään 90 minuutin ajan, jotta viinimakujen ja -laatujen välillä olevat erot alkaisivat hahmottua. Ole siis valmis pyörittelemään viinejä suussasi ainakin parin tunnin ajan.

2. Kokeile erilaisia laatuja

Maistele rohkeasti erilaisia viinejä. Et voi kehittyä viiniekspertiksi, jos juot ainoastaan lempirypäleestäsi valmistettuja laatuja tai vain tietyn maan viinejä.

3. Ole valmis satsaamaan hintaan

On selvää, että pelkkien laatikkoviinien parissa et pääse kouluttamaan makuaistiasi. Ole siis valmis panostamaan viinin laatuun ja ostamaan kaupasta muutakin kuin kaikkein halvimpia puteleita.

4. Maistele viinejä vuorotellen ja palauttele makuja mieleesi

Vertaile erilaisia viinejä. Erotat makuvivahteet ja eroavaisuuden helpommin, kun maistelet viinejä esimerkiksi vuorotellen. Älä myöskään luota sokeasti omaan muistiisi. Maistele uudestaan viime viikolla kokeilemiasi viinejä ja palauta niiden maut kielellesi uudelleen.

5. Keskity hajuun ja makuun

Maistele viinejä silmät suljettuina. Näin voit keskittyä paremmin ainoastaan viinien aromeihin haju- ja makuaisteillasi

6. Opettele ammattitermistö

Ekspertit osaavat käyttää oikeita adjektiiveja kuvailemaan viinin makua. Kun opit löytämään tietynlaisia eroavaisuuksia ja makuja viinien joukosta, on sinun olennaista opetella käyttämään ammattitermistöä oikein, jotta osaisit kuvailla viinien ominaisuuksia myös muille.

7. Sinun ei tarvitse omistaa erityisen herkkää haju- tai makuaistia

Tutkimusten mukaan viinieksperttien ja tavallisten ihmisten aisteissa ei ole merkittäviä eroavaisuuksia. Asiantuntijat osaavat ainoastaan käsitellä ja ilmaista viinien makuja ja ominaisuuksia oikealla tavalla.

8. Lue viineistä

Viiniasiantuntijat eivät ainoastaan keskity viinin tekstuuriin ja aromeihin. He myös tietävät paljon viinien alkuperästä, valmistustavoista ja rypäleiden eroavaisuuksista.

9. Virheiden kautta oppii

Älä pelkää tekeväsi virhearvioita viinien suhteen. Jopa asiantuntijat erehtyvät joskus.

10. Lisää viineihin hajuja ja makuja

Voit lisätä viinin joukkoon esimerkiksi makusiirappia, jotta oppisit tunnistamaan ja havaitsemaan makuja paremmin. Jos et esimerkiksi ole varma, miltä persikka viinissä voisi maistua, lisää tippa persikkasiirappia viinin sekaan. Näin saat taatusti tuntuman siitä, miltä persikkainen aromi viinissä maistuu. Tämän jälkeen maistele viiniä ilman siirappilisää ja kokeile löytää persikan vivahde puhtaan viinin joukosta.

Lue myös: Paranna halvan viinin makua erikoisella keinolla – kokeile jos uskallat

Lähde: Daily Mail