"Voit aina tulla kotiin" - 13 asiaa, jotka jokaisen vanhemman kannattaisi lapselleen sanoa

17.04.2015 11:15 - Rea Tallgren

"Voit aina tulla kotiin" on lause, joka saattaa jonain päivänä vaikkapa pelastaa lapsesi hengen hänen ollessaan hädissään ja epätoivoinen.

Arki on usein kiireistä aikaa, eikä lapsilleen tule välttämättä aina sanottua sellaisia asioita, jotka heidän olisi tärkeä tietää. Listasimme liikuttavia ja tärkeitä viisauksia ja asioita, jotka varmasti lähes jokainen vanhempi haluaisi lapselleen sanoa - tai jotka lapsen ainakin olisi tärkeää kuulla.

1. Elämä voi muuttua sekunnissa. Älä siis ota mitään itsestäänselvyytenä.

2. Pidä huolta yleissivistyksestäsi ja -tietämyksestäsi.

3. Älä kanna kaunaa. Me kaikki teemme virheitä, myös sinä. Monesti ne asiat, jotka tuntuvat nyt valtavilta, ovat jo vähän ajan päästä yhdentekeviä.

4. Älä häpeä sitä, että vanhempasi ovat puolellasi. Nuorempana se saattaa tuntua nololta, mutta jonain päivänä ymmärrät, kuinka hienoa on, että sinulla on aina tukea.

5. Sisaruussuhteet ovat tärkeämpiä kuin uskotkaan. Jonain päivänä sisaruksesi ovat ainoita, jotka muistavat lapsuutesi ja olivat silloin läsnä. Muista myös, että veri on vettä sakeampaan.

6. Jos joku kertoo sinulle salaisuuden ja pyytää, ettet kerro sitä eteenpäin, älä kerro. Tulet aina jäämään tavalla tai toisella kiinni siitä, jos petät ystävän luottamuksen. Ystävyydestä kannattaa pitää kiinni ja luottamus on silloin kaiken A ja O.

7. Kerää kokemuksia, älä materiaa. Kun olet vanha, et muistele tavaroita, joita sinulla on ollut, vaan upeita hetkiä, matkoja ja tilanteita.

8. Vika ei yleensä ole sinussa. Tulet kohtaamaan elämässäsi ihmisiä, jotka ovat tylyjä ja jotka kohtelevat sinua huonosti. Muista, että se kertoo enemmän heistä kuin sinusta. Älä käytä liikaa energiaa miettien, mitä voisit tehdä toisin, sillä kaikkia ei voi ikinä miellyttää. Ole oma itsesi.

9. Jos sinun pitää mennä kauas saavuttaaksesi unelmasi, tee se. Jos unelmasi eivät pelota sinua, eivät ne ole tarpeeksi isoja. Pahempaa kuin epäonnistua unelman tavoittelemisessa on se, jos ei koskaan edes yritä.

10. Ole kiltti kaikille. Jos etenet urallasi hurjaa vauhtia, muista olla ystävällinen kaikille, jotka ohitat. Et koskaan tiedä, milloin tulet takaisin alas - ja nämä samat ihmiset tulevat uudestaan sinua vastaan.

11. Vaatimattomuus on kaunista. Älä siis koskaan, ikinä ylpisty. Voit olla ylpeä saavutuksista, mutta älä anna sen muuttaa sinua ihmisenä. Jos sinulla on meriittejä, joista olla ylpeä, ne tullaan huomaamaan, vaikka et pitäisi itsestäsi meteliä.

12. Mene juhliin, joihin sinut kutsutaan. Vaikka isovanhempien syntymäpäivät eivät juuri nyt tuntuisikaan maailman mielenkiintoisimmilta jutuilta, tulee aika, jolloin toivot, että voisit nähdä heidät uudestaan.

13. Voit aina tulla kotiin. Vaikka olisit tehnyt mitä tahansa. Vaikka olisit missä kunnossa tahansa. Tule kotiin. Me olemme täällä sinua varten ja rakastamme sinua ehdoitta.

Lue myös: ''Vagina on tuhoutunut!'' Lue tuoreiden isien älyttömimmät synnytyssalikommentit

Lähde: Huffington Post

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat