Kuva: Fotolia

Tarkkailija, kaikkitietävä vai vitsiniekka? Vanhempainilta paljastaa, mihin ryhmään kuulut

16.11.2015 18:15 - Eeva Rajala

Nyt on jälleen se aika vuodesta, kun vanhemmat saavat kutsuja päiväkodin tai koulun vanhempieniltoihin.

Vanhempainillat ovat hetkiä, jolloin käydään läpi päiväkodin tai koulun asioita yhdessä vanhempien kanssa. Kaikki vanhemmat rakastat omia lapsiaan yli kaiken ja vanhempainillassa kokoonnutaan yhteen muun muassa lasten paremman kasvatuksen vuoksi. Vanhempainillassa on myös mahdollisuus bongata erilaisia vanhempityyppejä. Löydätkö itsesi alla olevista selityksistä?

Tarkkailija

Tarkkailija on vanhempainillassa se, joka aktiivisesti kuuntelee jokaisen puheenvuoron ja nyökyttelee mukana, kun on nyökyttelyn aikana. Tarkkailija ei koskaan itse sano mitään, vaikka kysyttävää onkin. Yleensä joku muu kyllä kysyy asiaa, joten se selviää kuitenkin illan aikana.

Kaikkitietävä

Kaikkitietävä kertoo yleensä kysymättäkin kaikkien kuullen, miten asioiden laita on. Hän esimerkiksi muistuttaa muita vanhempia, milloin on päiväkodin tai koulun joulujuhla, vaikka hoitajat tai opettajat olisivat myös itse muistuttaneet asiasta. Kaikkitietävä saattaa myös esittää vanhempainillan aikana kysymyksiä, joihin itse jo tietää vastauksen, ja joihin todennäköisesti suurin osa muistakin vanhemmista osaisi vastata.

Kiireinen äiti tai isä

Monesti liika kiireisyys paljastuu siitä, kun vanhempi on vanhempainillassa täysin ymmällään koulun tai päiväkodin asioista. Jokainen opettajan suusta tuleva lause on kuin uutinen, jota vanhempi ei ole koskaan kuullut. "Siis hetkinen, onko jo siis joulujuhlan päivämäärä tiedossa? Ai siis, koulussa on remontti käynnissä?"

Hiljaiset miehet

Vanhempainiltoihin osallistuu yleensä ainakin kaksi isää, jotka pysyttelevät omissa oloissaan täysin hiljaa. He ovat kyllä kiinnostuneet vanhempainillan asioista omalla hiljaisella tavallaan, mutta eivät missään nimessä halua, että heitä edes huomataan.

Vitsiniekka

Vitsiniekka on vanhempainillassa se, joka heittää läppää muutaman kerran illan aikana ja hyvin harkitusti. Hän on vanhempainillan stand-up-koomikko, joka yleensä on oikeastikin hauska - parhaassa tapauksessa. Yleensä vitsiniekka on mies, jota vanhempainiltaan osallistuneet äidit yleensä salaa ihailevat.

Väsynyt huokailija

Väsyneen huokailijan pään sisällä kulkee koko vanhempainillan ajan yksi monien työpaikalta tuttu lause: "Tämäkin palaveri olisi voitu hoitaa meilitse, seuraavalla kerralla tiedot pdf:nä, kiitos!" Väsynyt huokailija ei niinkään ole välttämättä väsynyt, mutta huokailujen kautta hän selventää muille olevansa mieluummin jossain muualla kuin tässä huoneessa.

Kännykkäaddikti

Jokaisessa vanhempainillassa on usein mukana isä tai äiti, joka ei näytä saavan rauhaa edes tunniksi omalta kännykältään. Kännykkää vilkuillaan kuin se olisi elämän suurin henkireikä. Tarkkailijavanhempi noteeraa asian, eikä pidä kyseistä kännykkävanhempaa kovinkaan kiinnostuneena oman lapsensa asioista.

"Minun lapseni on niin etevä" -vanhemmat

Vanhempien joukossa on myös yltiöylpeät vanhemmat, jotka haluavat kaikkien muiden kuulevan, miten ihana ja älykäs oma pikku mussukka on. Nämä vanhemmat kertovat sopivassa kohdassa vanhempainillan aikana joko kaikille vanhemmille yhdessä tai pienemmässä ryhmässä kahvijonossa, miten heidän pikkuinen päiväkotiälykkö oppi juuri laskemaan englanniksi 1 - 10:een tai miten täydellisen laveeraustyön pikkukoululainen oli saanut aikaan.

Kilpailut

Uusimmat