Pienet asunnot ovat suloisia, näyttävät sisustuslehdissä kompakteilta ja asiat löytyvät aina helposti, sillä ne ovat niin lähellä. Yksiöt ovatkin ihania, jos asujiakin on yksi.
Kun kuvioihin astuu uusi kumppani, saattavat seinät kaatua jossakin vaiheessa päälle.
1. Sekä hyvä että huono tunnelma valtaa koko asunnon. Et pääse toisen kiukuttelua tai iloa karkuun minnekään.
2. Tyttöjen / poikienillat ovat mahdottomuus, jos puoliso ei ole esimerkiksi reissussa.
3. Muutama tiskaamaton kahvikuppi muodostaa kaaoksen.
4. Likaiset vaatteet ympäri asuntoa ovat katastrofi – ei ole ylimääräisiä nurkkiä, jonne myttyjä voisi tyrkätä.
5. Jos ette saa välillä omaa aikaa, tulette molemmat hulluiksi.
6. Aamuisin ensimmäisenä heräävä joutuu olemaan todella, todella hiljaa. Valojen päälle laittamisesta voit vain haaveilla, joten hiippailet vessaan kännykän valossa ja vaatemytyn kanssa.
7. Koko asunto on vaihtoehtoisesti yhtä suurta (tai pientä) keittiötä, makuuhuonetta tai olohuonetta. Välitiloja ei ole.
8. Ylimääräistä varastointitilaa ei ole.
9. Elämä hankaloituu huomattavasti, jos rytminne ei ole sama. Jos puolisosi valvoo yötä myöten läppärin valossa, on koko asunto valoisa.
10. Pienen pieni jääkaappinne on aina ääriään myöten täynnä.
11. Koko asuntonne tuoksuu (tai haisee) laittamaltanne ruoalta.
12. Kun olet yksin kotona, ymmärrät kuinka paljon kaipaat toista.
13. Vaikka muuttaisitte suurempaan asuntoon, tulette aina muistelemaan lämmöllä pienen asunnon aikoja.
Lue myös: Vahvista suhdettasi helposti – 20 yksinkertaista tekoa