Eläinlääkärin tiukka varoitus: Älä anna koirallesi pizzanjämiäsi

Koirille tekee usein mieli antaa pieniä herkkupaloja, varsinkin, jos ne tuijottavat koiranpentuilmeellä niitä kerjäten. Eläinlääkärin mukaan näin ei kuitenkaan kannattaisi kaikissa tapauksissa tehdä.

Julkaistu:

Herkuttelet, ja koirasi tuijottaa sinua vieressä kuin ei olisi ikinä saanut muruakaan ruokaa. Harva pystyy kovettamaan sydämensä niin, ettei ikinä anna koiralleen pienintäkään herkkua sen sitä pyytäessä. Eläinlääkäri Barbara Royalin mukaan on kuitenkin ehdottoman tärkeää miettiä, mitä koiralle voi antaa ja mitä ei. 

Royalin mukaan pizzanjämien antaminen koiralle on ehdottomasti kiellettyä. Hän selittää, että pizzankuorissa on saatettu käyttää kuorimattomia perunoita, joiden alkuperää on toisinaan mahdoton tietää. Tästä syystä myös perunankuorien solaniini-pitoisuuksista on vaikea mennä takuuseen.

(Kuva: Fotolia)

Solaniini on glykoalkaloidia, joka suurina pitoisuuksina on haitallista niin lapsille kuin lemmikeillekin. Se saattaa saada aikaan oksentelua, kuumeilua ja kouristelua. 

Lue myös: Istuuko koirasi jalkojesi päällä? Kaunis merkki välittämisestä

Lähde: Mirror