Kuppikakut ja olut? Ei ehkä ensimmäinen yhdistelmä, mikä tulee mieleen. Yllätä makunystyräsi ja kokeile herkullista reseptiä, joka hurmasi koko toimituksen.
Olutta on käytetty ruoanlaitossa pitkään esimerkiksi kastikkeissa, marinadeissa ja pataruokien mausteena, mutta se toimii yllättäen erittäin hyvin myös leivonnassa. Sen sisältämä mallas tuo kuppikakkuihin mehevyyttä ja makeutta, ja hiilidioksidi kuohkeuttaa taikinan ilmavaksi.
Voicen toimitus testasi ja ihastui reseptiin. Kuppikakuista tuli todella meheviä ja suklaisen suussasulavia, ja raikas tuorejuustokuorrute kruunasi nautinnon.
Salli itsellesi hemmotteluhetki ja kokeile reseptiä, suosittelemme lämpimästi!
Suussasulavat olutkuppikakut (12 kpl)
2,5 dl vehnäjauhoja
2 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 tl ruokasoodaa
150 g taloussuklaata
2 dl San Miguel 0,0% olutta
Laita alkoholiton olut kattilaan lämpenemään. Rouhi suklaalevy. Kun olut on lämmennyt, lisää joukkoon puolet suklaarouheesta sekä voi. Sekoita, kunnes ainekset ovat sulaneet tasaiseksi liemeksi.
Sekoita joukkoon sokeri ja munat vatkaamalla. Sekoita ruokasooda hyvin vehnäjauhojen sekaan ja lisää seos taikinaan siivilän läpi vähän kerrallaan varovasti sekoittaen. Ripottele sekaan loput suklaarouheesta ja sekoita varovasti.
Taikina ei ole valmiina kovin kiinteää, vaan löysempää kuin sokerikakkutaikina.
Annostele taikina muffinivuokiin. Kun asettelet vuoat muffinipeltiin, säilyttävät kuppikakut paremmin muotonsa eivätkä levahda pellille.
Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia uunin ala- tai keskiosassa. Valmista tällä välin kuorrutus.

Kuorrutus
400 g maustamatonta tuorejuustoa (kaksi rasiaa)
1 dl vispikermaa
1 dl tomusokeria
2 tl San Miguel 0,0% olutta
50 g taloussuklaata
1-2 tl vaniljasokeria
Mittaa kaikki aineet suureen kulhoon ja vatkaa kuohkeaksi. Odota kunnes muffinit ovat jäähtyneet.
Valmiin kuorrutteen voit pursottaa pursottimella tai levittää esimerkiksi nuolijalla muffineiden päälle.
Kutsu ystävät kylään, keitä kahvit ja nauti!
