"Luulin navassani asuvan ihmisiä" – hauskimmat väärinkäsitykset, joita lapsilla on ihmiskehosta

Buzzfeed on koonnut yhteen sellaisia hauskoja asioita, joihin monet lapset ovat uskoneet – ja saattaneet uskoa jopa aikuisiksi asti ennen kuin ovat ymmärtäneet erehtyneensä täysin.

Julkaistu:

Buzzfeedin artikkeliin on koottu ihmisten paljastuksia siitä, millaisiin asioihin he uskoivat lapsena. Uskomukset liittyvät ihmiskehoon ja mieleen ja monesti niiden syynä on ollut joko väärinkäsitys tai sitten vanhempien valkoiset valheet. Osa vastaajista kertoo ymmärtäneensä vasta aikuisena olleensa täysin väärässä siinä, miten olivat luulleet ihmiskehon toimivan. 

Suomensimme hauskimmat harhaluulot alle. 

”Luulin pitkään, että navassani asui ihmisiä. Pelkäsin aina öisin, että he tulisivat esiin sieltä.”

”Luulin kuukautisvuodon olevan sinistä. Tämä johtui luultavasti terveyssidemainoksista, joissa neste on aina sinistä.”

”Luulin, että kulmakarvat ja tunteet olivat sama asia. Joten jos joku sanoi tunteitaan loukatun, ajattelin, että heidän kulmakarvoissaan oli joku vialla.”

”Luulin, että koko peppuvakoni on peppureikä ja oletin, että kakka tulee ulos kuin cd-levy konsanaan; ohuena siivuna.”

”Luulin, että pieni lapsen kikkeli tippuu pois aikuisena ja tilalle ilmestyy isompi.”

”Luulin, että pojat vetävät pippelinsä esiin navastaan, kun heidän pitää käydä pissalla.”

”Luulin, että synnytyksessä naisen napa avautuu ja vauva ryömii ulos.”

”Luulin, että napani oli kuin nappula, jonka avulla voisin räjäyttää itseni. En uskaltanut koskea napaani ennen kuin täytin 13.”

”Luulin, että pepussani asuivat äiti ja poika, jotka työnsivät kakan ulos. Aina, kun istuin potalla tai pöntöllä, huusin ”Työntäkää, työntäkää!”

Mikä on hauskinta, mitä sinä olet sanonut tai kuullut lapsen sanovan ihmiskehosta?

Lue myös: ”En antanut syödä kärpäslätkää” – äitien paljastamat huvittavat syyt, miksi lapset alkavat itkeä

Lähde: Buzzfeed