Kuva: Fotolia

Mitä makuuhuoneesi väri paljastaa sinusta? Laaja tutkimus selvitti

27.03.2016 20:15 - Rea Tallgren

Väreillä voi viestiä monenlaisia asioita. Muun muassa makuuhuoneen väri saattaa paljastaa ihmisestä kaikenmoista.

Yli kahdentuhannen ihmisen tutkimus kyseli pariskunnilta heidän seksielämästään ja sen säännöllisyydestä. Lisäksi tutkimus selvitti, minkävärisissä makuuhuoneissa kyseiset parit viettivät laatuaikaa ja nukkuivat öitään. Kävi ilmi, että makuuhuoneen värillä todella oli väliä - ainakin seksikertojen määrän mukaan pääteltynä. 

Useimmiten seksiä harrastivat sellaiset pariskunnat, joiden makuuhuoneet oli karamellisävyillä maalatut. Tällaisia värejä olivat tutkimuksen mukaan murretut ruskeat, joista tulee mieleen suklaa. Näillä pariskunnilla seksikertoja oli keskimäärin kolme viikossa. 

Punainen mielletään usein seksuaalisuuden väriksi, mutta tutkimuksen mukaan punaisessa makuuhuoneessa lemmittiin keskimäärin kerran viikossa. 

Väri voi kertoa muustakin kuin seksielämästä. Tutkimuksen mukaan sinisen sävyisissä makuuhuoneissa nukuttiin parhaiten, violettiin vivahtavissa puolestaan huonoiten. Eniten rahaa online-shoppailuun käytettiin niissä sängyissä läppäriä näpytellessä, jotka sijaitsivat harmaissa makuuhuoneissa. 

Lue myös: Oletko innostunut värittämisestä? Katso niksi, jolla teet kuvista suurempaa taidetta

Lähde: Her.ie

Kilpailut

Uusimmat