Pakkasella sattunut sähkökatko viilentää kodin nopeasti – vinkit, joilla pysyy lämpimänä

Sähkökatko voi yllättää koska tahansa.

Julkaistu:

Kuluvan talven aikana on Suomessakin kärsitty paikoin pitkistäkin sähkökatkoista. Mikäli ulkona on sähkökatkon aikaan pakkasta, saattaa kodin lämpötila laskea nopeastikin. Mikäli kotoa ei löydy takkaa tai muuta tulisijaa, on tärkeää tietää, miten pysyä lämpimänä.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön varautumisen asiantuntija Minna Yläkangas muistuttaa, että viilenemiseen vaikuttaa moni asia.

– Puutalo viilenee kymmenasteiseksi 18 tunnissa, pieni kivitalo 30 tunnissa ja elementtikerrostalo 36 tunnissa. Vaikka pakkaset nyt hetkeksi väistyisivätkin, ohjeet kannattaa opetella ja miettiä varasuunnitelmia ajoissa, Yläkangas kertoo.

Lue myös: Hätäkeskuslaitos muistuttaa, milloin ja mihin sinun tulee ilmoittaa myrskyn aiheuttamista ongelmista

SPEKin mukaan tärkeää on, että viilenevässä kodissa asuminen keskitetään yhteen huoneeseen. Raot tukitaan pyyhkeillä ja ikkunat voi peittää esimerkiksi verhoilla tai lakanoilla. Päälle kannattaa laittaa takki, pipo, hanskat sekä kengät.

– Suomalaiset ovat harvoin kotona kengät jalassa, mutta tämä on sellainen hetki, että ne kannattaa pitää sisällä jalassa. Jalkojen pitäminen lämpimänä auttaa, Yläkangas sanoo.

Yksi hyvä keino lämpimänä pysymiseen on myös kotiin rakennettu teltta. Pöydän päälle kasataan vilttejä roikkumaan niin, että pöydän alle jää lämmin sopukka. Sinne voi kömpiä esimerkiksi makuupussin kanssa. Mikäli asunnossa asuu muita, kannattaa nukkua mahdollisimman lähekkäin.

Lapset, vanhukset ja sairaat eivät pärjää kylmässä pitkään. Jos lämpötila laskee alle 10 asteen, kannattaa siirtyä muualle, jos se on mahdollista.

Lähde: SPEK