Kuva: Fotolia

Haluatko kauniin hehkuvan ihon? 4 tehokasta keinoa, joita et ehkä ole kokeillut

05.05.2017 20:45 - Karoliina Kotala

Hehkuvan kaunis iho on monen naisen haave. Kalliit kauneustuotteet eivät kuitenkaan ole varma keino sen saavuttamiseen, vaan on olemassa muitakin keinoja saada iho hehkumaan.

Ihonhoidon tärkeimmät rutiinit ovat monelle tutut: Puhdista ja kosteuta kahdesti päivässä, suojaa auringolta äläkä puristele näppyjä. Vaikka lisäksi käytössä olisi kalliita pikakaunistajia, ei silti peilistä välttämättä katso hehkuva ja kaunis. Tässä tapauksessa kokeiluun kannattaakin ottaa asiantuntijoiden ohjeet, joilla voi olla isokin vaikutus ihon kuntoon.

Suuntaa unille

On turha sijoittaa rahojaan kalliisiin ryppyvoiteisiin, jos et huolehdi riittävästä unesta. Nukkuessa iho toipuu nopeammin ulkoisesta rasituksesta. Univajeesta kärsivien naisten on puolestaan saavan muita todennäköisemmin pieniä ryppyjä sekä kärsivän roikkuvasta ihosta. Huolehdi siis, että nukut öisin 7-9 tuntia.

Syö iho kauniiksi

Ravinnolla on suuri merkitys ihon hyvinvointiin. Suosi siis esimerkiksi lohta, joka sisältää omega-3:a, joka puolestaan on tärkeä kauniin ihon saamiseksi. Vältä sen sijaan sokeria ja alkoholia, jotka kuivattavat ihoa sekä aiheuttavat ryppyjä.

Pyyhi puhelin

Puhelimemme pitää sisällään lukemattomia bakteereja, rasvaa ja likaa, joita hankaamme ihoamme vasten puhuessamme puhelimeen. Pelkkä meikkivoiteen pyyhkiminen ei kuitenkaan auta, vaan puhelin kannattaa säännöllisesti puhdistaa huolellisesti, jotta lika ja bakteerit eivät aiheuta näppyjä ja ärsytä ihoa.

Suojaa silmät

Sijoita kunnon aurinkolaseihin, joissa on riittävä UVA- sekä UVB-suoja. Pyydä apua optikolta, jotta osaat valita taatusti tehokkaat aurinkolasit. Siten suojaat paitsi silmäsi, niin myös vältyt kulmien, otsan ja silmien kurtistelulta, joka aiheuttaa ryppyjä. Käytä myös laseja pilviselläkin säällä. Jos olet auringossa kirkkaalla säällä, tuplaa suoja pitämällä päässä myös kasvot peittävää hattua.

Lue myös: Haluatko nopeasti kasvot hoikemman näköisiksi? Kokeile kahta tehokasta keinoa

Lähde: Women’s Health Magazine

Kilpailut

Uusimmat