Kuva: Henna Koste

Minttu Räikkönen saavutti suurimman uraunelmansa: "Olen kaivannut jotain omaa juttua"

04.12.2018 20:06 - Henna Koste

Minttu Räikkösen ensimmäinen vaatemallisto esiteltiin tänään Helsingissä.

Minttu Räikkönen on suunnitellut malliston suomalaiselle Gugguu-vaatemerkille. Tänään mallisto lanseerattiin Helsingin Clarion-hotellissa. Myös hänen miehensä Kimi Räikkönen oli paikalla juhlimassa vaimonsa tärkeää päivää. Minttu Räikkönen on tehnyt yhteistyötä Gugguun kanssa jo vuosia sosiaalisessa mediassa, mutta nyt vaatesuunnittelusta kiinnostuneen naisen unelma toteutui täydellisesti. Viime vuosina Räikkönen on keskittynyt täysillä äitiyteen. Hän korostaa useita kertoja perheensä merkitystä.  

- Olen kaivannut rinnalle jotain omaa juttua. Vaatesuunnittelu ja urheilu ovat aina kiinnostaneet. Urheilusta en halunnut ammattia, vaan pitää sen vain harrastuksena. Samaan aikaan Gugguulta tuli tämä yhteistyöehdotus, Räikkönen kertoo mediatilaisuudessa.

Hän toteaa olevansa hyvin ylpeä itsestään ja koko tiimistä.

- Tämä on urani huippuhetki tähän mennessä, Räikkönen sanoo ja jatkaa, että haluaa elää hetkessä, eikä miettiä liikaa tulevia juttuja.

Minttu Räikkönen sekä Gugguun perustajat Miia Riekki ja Anne Valli kertoivat mallistosta ennen muotinäytöstä. (kuva: Henna Koste)

Lue myös: Suomalaiset lastenvaatteet Hollywood-tähtien suosiossa - katso kuvat

Lue myös: Lastenvaatekuluissa ei tingitä Suomessakaan: ”Kuussa voi mennä yli 700 euroa”

Kilpailut

Uusimmat