Kuva: AOP

Pelottavaa vai trendikästä? Muotiviikoilla kohauttaneille tyyleille oli hyvä selitys

22.01.2019 15:15 - Henna Koste

Vetementsin näytöksessä nähtiin erikoinen kattaus muotia.

Pariisin muotiviikoilla on nähty tuoreita tuulahduksia uusista villityksistä. Yksi mieleenpainuvimmista näytöksistä oli varmasti Vetementsin miesten muotinäytös. Brändi tunnetaan rohkeasta tyylistään. Tällä kertaa mallit esittelivät myös klassisempia farkku- ja neuleyhdistelmiä, mutta osa asuista sai taatusti näytösvieraat hätkähtämään. 

Lavalle marssi nimittäin malleja, jotka olivat peittäneet kasvonsa kokonaan hupuilla. Osalla oli kuitenkin silmille reiät, jotta lavalla kulkeminen sujui helpommin. Erikoiset lookit eivät kuitenkaan syntyneet sattumalta, vaan suunnittelijalla oli niille hyvä selitys. Koko mallisto otti kantaa muun muassa sosiaalisen median valtakauteen. Pääsuunnittelija naurahti, että hän suunnitteli nämä vaatteet itselleen.

"Yksityisyyttä ei ole. Kun liikun julkisilla liikennevälineillä, teen töitä puhelimellani ja näen usein ihmisiä, jotka vilkuilevat ja ottavat minusta kuvia", merkin pääsuunnittelija Demna Gvasalian toteaa Voguelle ja jatkaa, että kasvojen tunnistus ja muut sovellukset ahdistavat häntä.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Kokomusta asu voi olla todella näyttävä - 6 tyyliä, jotka ovat kaikkea muuta kuin tylsiä

Lue myös: Carrie Bradshawin rakastama kenkämalli on in vuonna 2019! Katso, miten puet ne nyt

Lähde: Vogue

Kilpailut

Uusimmat