Kuva: AOP

Gigi Hadidin kevätasun kruunaa suloinen asuste - Ellinoora on luottanut samaan tyyliin

06.04.2021 17:45 - Henna Koste

Malli Gigi Hadidin asussa riitti värejä.

Huippumalli Gigi Hadid, 25, on tuore äiti, sillä hänen ja Zayn Malikin esikoinen syntyi syyskuussa. Kerroimme joulukuussa, että Hadid jatkoi töitään mallina vauvan ollessa kaksi kuukautta vanha. Viime vuosina Gigi ja hänen siskonsa Bella Hadid ovat olleetkin mallimaailman kysytyimpiä nimiä. 

Pääsiäisenä Hadid kuvattiin New Yorkissa iloisessa asukokonaisuudessa, joka taatusti käänsi katseet. Vaunulenkillä reippailleen Hadidin look koostui keltaisesta kaksiosaisesta neuleasusta, reilut 800 euroa maksavista Berlutin lenkkareista ja Pradan kalastajahatusta. 90-luvulta tuttu kalastajahattu nousi viime kesänä suureen suosioon muotikonkareiden keskuudessa. Osa on satsannut paluun tehneeseen trendiin hieman enemmänkin, sillä Pradan kalastajahatulla on riittänyt kysyntää. Hadidin mallissa on vuodenaikana sopivat pörröiset yksityiskohdat. Myös muun muassa laulaja Ellinoora on esitellyt aiemmin sosiaalisessa mediassa tyylinsä, johon kuuluu Pradan hittihattu. 

Vaikka Hadidin asun hintalappu onkin kova, inspiroi tyyli väri-iloitteluun. 

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Ellinoora

Lue myös: Malli Gigi Hadid vaihtoi radikaalisti hiustyyliään - verrataan Disney-prinsessaan

Lähde: InStyle

Kilpailut

Uusimmat