15 vinkkiä, joiden avulla pelastat päiväsi asukriiseiltä hetkessä

Kiireen keskellä asukokonaisuuksien pohtiminen ja huoliteltu ulkonäkö saattavat tuntua liian aikaa vievältä. Yksinkertaisilla täsmävinkeillä tyylikkyytesi hurmaa kuitenkin päivittäin.

Julkaistu:

Ihailetko työkaveriasi, joka saapuu töihin aina huolitellun tyylikkäänä huolimatta siitä, kuinka huono sää ulkona on tai kuinka kiireinen viikko töissä on ollut? Tyylikkyys vaatii aikaa ja panostamista, sekä käytännön vinkkejä, jotka auttavat asukriisien koittaessa.

Pop Sugar -sivusto kokosi 15 toimivaa vinkkiä, jotka helpottavat arkeasi varmasti:

Suunnittele asusi edellisenä iltana: Kuulostaa todella yksinkertaiselta, mutta tavan opettelu saattaa vaatia aikaa. Vinkin avulla varmistat kuitenkin, että seuraavana päivänä sinulla on hyvät vaatteet valmiina.

Ota aikaa valmistautumiseen: Vaikka suunnittelisitkin asukokonaisuutesi edellisenä iltana, on laittautumiseen hyvä varata aikaa myös aamuisin. Sen sijaan, että torkuttaisit herätyskelloasi kolmesti ja kiirehtisit ulos ulko-ovesta, nouse heti kellon soidessa. Silloin sinulla jää aikaa hiusten laittoon ja heräämiseen – virkeä ilme nimittäin viimeistelee minkä tahansa asukokonaisuuden.

Valitse oikeanlaiset alusvaatteet: Tyylikkäät naiset tietävät, että hyvän kokonaisuuden perustana ovat oikeanlaiset alusvaatteet. Oikeanlaiset rintaliivit ja muotoilevat alusasut tukevat haluamaasi siluettia, joten hyödynnä niitä.

Seuraa muotitietoisia naisia: Saat heiltä inspiraatiota omaan pukeutumiseesi. Instagram ja Pinterest ovat täynnä toinen toistaan upeampia fashionistoja, joiden asukokonaisuuksista voit varastaa ideoita myös omaan vaatekaappiisi!

Pukeudu sään mukaan: Mikään ei ole vaivaannuttavampaa kuin pukeutua liian vähiin vaatteisiin sateisena päivänä tai hikoilla helteessä ylipukeutuneena. Varmista, että asusi vastaa säätilaa – silloin olosikin on parempi ja kannat itsesi kauniisti.

Pukeudu tilanteen vaatimalla tavalla: Opettele pukeutumaan tilanteen vaatimalla tavalla, ja tiedä, kuinka eri tilanteisiin kannattaa pukeutua. Kun asukokonaisuutesi on kunnossa, olosi on vaivattomampi vaativassakin tilanteessa. Lisäksi teet vaikutuksen muihin.

Pukeudu hyvin istuviin vaatteisiin: Tiedä, millaiset vaatteet sopivat sinun vartalollesi ja pukeudu vaatteisiin, jotka istuvat hyvin.

Panosta laatuun: Voit ostaa yksittäisen kalliimman vaatekappaleen, jonka ympärille kokoat muun asun. Laadukkaat vaatekappaleet myös kestävät pidempään, eli maksavat itsensä takaisin ajan kuluessa.

Valitse asusteet oikein: Joskus vähemmän on todella enemmän, ja usein neuvo pätee juuri asusteiden kanssa. 

Pidä kotona rentoja vaatteita: Vaatteesi pysyvät laadukkaina ja hyvinä pidempään, kun vaihdat kotiin tultuasi rennot ja mukavat kotivaatteet yllesi.

Viikkaa vaatteesi tai ripusta ne henkareihin: Niin vältyt ryppyisiltä t-paidoilta ja vaatteesi ovat siistit heti, kun haluat niitä käyttää.

Opi valitsemaan korkojen ja tasapohjaisten kenkien väliltä: Kukaan ei näytä tyylikkäältä hoippuessaan kiireisenä korkeissa koroissa. Tiedä siis, milloin tarvitset käytännölliset kengät ja milloin voit vetää jalkaasi hieman korkeammat korot.

Lajittele likapyykkisi huolella: Sen sijaan, että heittäisit likaiset vaatteesi vain odottamaan pyykkipäivää, pidä niistä huolta paremmin: jos vaatteissasi on tahroja, jotka voit puhdistaa samantien. 

Kokoa itsellesi ensiapupaketti: Vaatteita varten on hyvä koota valmiiksi pieni ensiapupaketti: neula, lanka, ihoteippi ja rakkolaastarit pelastavat jo monesta tukalasta tilanteesta.

Pysy uskollisena tyylillesi: Trendit ovat hetkellisiä, mutta oma tyyli pysyy sesongista toiseen. Sen takia omaa lookkiaan ei kannata muuttaa vain siksi, että katumuotitrendit ovat hetken aikaa kuuminta huutoa. Trendeistä omaan tyyliin vaikutteiden ammentaminen onkin taitolaji.

Lue myös: Mitkä värit ovat muodissa juuri nyt? Etsi kesäaleista vaatteita kauden trendiväreissä

Lähde: Pop Sugar