Kuva: Senja Rapila

Movetron tyrmää huhut kismasta Aikakoneen kanssa: "Ihan huuhaata"

01.09.2016 18:15 - Senja Rapila

Monet uskoivat 90-luvulla, että samaan aikaan breikanneilla Movetronilla ja Aikakoneella olisi ollut jotain henkilökohtaista kränää keskenään.

Kun ysäribändit Movetron ja Aikakone taistelivat suosiosta 90-luvulla, monet saattoivat ajatella, että yhtyeiden jäsenillä olisi jotain kismaa toistensa kanssa.

Kun yhtyeet esiintyivät peräkkäin Hot Hit -ohjelmassa, saattoi faneille iskostua ajatus kunnon taistelutantereesta. Movetronin laulaja Päivi Lepistö kuitenkin nauraa ajatukselle ja kertoo, ettei kyseessä ole ollut sotatantere.

- Asutaan Sanin kanssa Tampereella molemmat, eli aina kun näemme kaupungilla, vedämme toisiamme heti turpaan. Catfight on aina valmis Hämeenkadulla, Tampereella, Lepistö naureskelee.

- On todella koomista edes ajatella niin, sillä eihän me edes nähty 90-luvulla. Hyvä kun bäkkärillä ehdittiin morottamaan. Se on ihan huuhaata ja paskapuhetta suoraan sanoen, että olisi ollut jotain tappeluita.

Vaikka yhtyeiden jäsenillä ei ollut mitään henkilökohtaista kismaa, Lepistö myöntää, että myynnillisesti yhtyeet saattoivat hieman taistella kärkipaikasta.

- Tietysti levymyynnillisesti aina toivoo, että oma tuotos breikkaa ja myy hyvin. Totta kai myynti on kaiken edellytys, että levyä ostetaan. Nykyään on kuitenkin Spotify-osasto ja ihmiset kuuntelevat musiikkia sieltä, niin levy-myynnit ovat kaikilla minimaalisia. En tästä yhtäkkiä pysty nimeämään yhtäkään suomalaista artistia, joka olisi myynyt nyt todella paljon levyjä.

Nykyään hyviä ystäviä

Lepistö kertoo, että vaikka he eivät 90-luvulla ei ehtineetkään tutustua, nykyään kaksikon välit ovat hyvin läheiset. 

- Ollaan Sanin kanssa ystävystytty viime aikoina, kun on ollut samoja työjuttuja ja keikkapaikkoja. Meillä on myös saman ikäiset tyttäret. Ollaan nykyään todella hyvät ystävät, Lepistö kertoo.

- Aina kun nähdään, halataan ja pusut ja halit vaihdetaan. Sanin kanssa käydään tosissaan aina kahvilla ja he käyvät meillä kylässä ja me käymme heillä kylässä.

Lue myös: Oletko nähnyt Movetronin laulajaa näin seksikkäänä? Katso viettelevät kuvat

Lue myös: Masennuksen partaalla käynyt ysäritähti Alexia: "Joudun jakamaan sydämeni kahtia"

Kilpailut

Uusimmat