Entinen One Direction-komistus on onnellinen, että jätti poikabändin: Nyt saa laulaa seksistä!

Zayn Malik kertoo, että soolouralla oleminen on huomattavasti vapauttavampaa, kun aiheet eivät ole niin tarkasti rajattuja.

Julkaistu:

Entinen One Direction -komistus Zayn Malik, 23, on onnellinen siitä, että jätti brittien X Factorissa muodostuneen poikabändin. Hän on nyt kertonut, että soolouralla työskentely on myös vapauttavaa, koska laulujen aiheet eivät ole niin tarkasti määrättyjä ja rajattuja.

Soolouralle vaihtanut artisti julkaisi ensimmäisen, seksikkään Pillowtalk-sinkkunsa tämän vuoden alussa. Kappaleen musiikkivideolla Malik kuhertelee tyttöystävänsä Gigi Hadidin kanssa. Malikin debyyttialbumi Mind of Mine julkaistiin maaliskuussa 2016.

– Jokaisen kirjoittamani kappaleen takana on tarina. Kaikki hurja työmäärä, jota Pillowtalkin tekemiseen meni, oli sen arvoista, koska silloin kun se valmistui, tunsin, että olen oikealla polulla, Malik kommentoi.

– Pystyn myös laulamaan aiheesta, jonka lähelle en edes pystynyt menemään, kun olin One Directionissa. Seksistä.

YouTube video

Lähde: Music News

Lue myös: Fani käveli Ranskasta Suomeen – halusi nähdä omin silmin suomalaisyhtyeen

Lue myös: Jon Bon Jovi muistelee kasarivaatteita: ”Lapset kyselevät mitä ihmettä minulla oli päälläni”