Ysärifanien ilonpäivä: 2 Unlimited ja Mr. President Suomeen!

Go 90’s -festivaali tiedotti uusista artistikiinnityksistä tänään.

Julkaistu:

Ensi kesän suuri ysärifestivaali Go 90’s järjestetään Imatralla, Joensuussa, Tampereella ja Turussa. Nyt tapahtuma on vahvistanut artistikattaustaan, sillä tänään varmistui, että kaikilla neljällä paikkakunnalla esiintyvät eurodancen suurimpiin nimiin kuuluvat 2 Unlimited ja Mr. President. 

Tähtikattausta vahvistaa myös Suomen ylivoimaisesti suosituinta ysäriohjelmaa Retroperjantaita juontava Oku Luukkainen, joka heittää dj-settinsä kaikilla neljällä paikkakunnalla. 

– Talvi ei ole vielä edes alkanut, ja minä odotan jo kesää, että päästäisiin aloittamaan neljän Go 90’s -tapahtuman putki, Luukkainen intoilee.

Tuoreisiin artistikiinnityksiin hän on enemmän kuin tyytyväinen. 

– 2 Unlimited oli ehkä se Euroopan kovin eurodance-yhtye 1993-1995. Mr. Presidentin kovimmat suosion vuodet olivat 1996-1997, milloin Coco Jambo oli varmaan yksi soitetuimmista kappaleista, Luukkainen kertoo.

– Nämä bändit ovat jättäneet lähtemättömät muistijäljet 90-luvulla nuoruuttaan eläneisiin ja kuuluvat myös genren suurimpina niminä nuorempien fanien suosikkeihin. Hienoa, että molemmat on nyt saatu kiinnitettyä. 

Kuuntele alta 2 Unlimitedin ja Mr. Presidentin tunnetuimmat kappaleet.

YouTube video
YouTube video
YouTube video
YouTube video

Go 90’s -festivaali pudotti jo aikaisemmin todellisen pommin vahvistamalla, että legendaarinen Raptori tekee ensi kesänä paluun esiintymällä Go 90’s -tapahtumissa. 

Go 90’s -festivaalien ajat ja paikat ovat seuraavat:
Imatra, Virranpuisto 30.6.-1.7.
Joensuu, Laulurinne 30.6.-1.7.
Tampere, Ratinanniemen puisto 4.-5.8.
Turku, Linnanpuisto 4.-5.8.

Lue lisää ja osta liput osoitteesta go90s.fi.