Ellinoora julkaisi musiikkivideon kultaa myyneeseen hittiinsä - katso!

24.11.2016 08:34 - Senni Loikala

Debyyttialbuminsa syksyllä julkaisseelta laulajalta ilmestyi musiikkivideo Elefantin paino -kappaleeseen.

Villi lapsi -esikoislevynsä syyskuussa julkaissut Ellinoora, 22, julkaisi tällä viikolla musiikkivideon kultaa myyneeseen Elefantin paino -kappaleeseensa. Videolla nähdään punatukkainen artisti juhlimassa kaveriporukan kesken. 

Iltalehden mukaan Ellinooran debyyttialbumi on juuri ylittänyt platinarajan. Nuori artisti kertoi aiemmin Voice.fi-sivuston haastattelussa, että albumi oli kovan ja omistautuneen työn hedelmä:

- Raivasin elämästäni kaiken muun pois paitsi musiikin, Ellinoora tuumasi.

- Olen minä varmasti ollut myös vaikea ihminen. Halusin niin vahvasti tehdä tämän kunnolla. Valmis levy on silti hieno asia; jos kaikki olisi heti mennyt putkeen, ei tämä tuntuisi miltään.

Ellinooran suurimpia hittejä ovat kappaleet Carrie ja Leijonakuningas.

Katso Ellinooran tuore musiikkivideo alta.

Lue myös: Ellinoora uppoutui vuosiksi levyntekoon: "Ihmissuhteet kärsivät"

Kilpailut

Uusimmat