Kaikki artikkelit
Yhtye lähtee myös jäähallikiertueelle joulukuussa.
Viihde
7 kuukautta sitten
Jäähallikiertueella tiedossa on ainutlaatuiset keikat, joissa päästään nauttimaan vielä kerran Haloo Stadion! -konsertista tutuista yhteisöllisyydestä ja näyttävästä lavashow’sta.
Musiikki
9 kuukautta sitten
Haloo Helsinki soittaa ensi viikonloppuna Olympiastadionin keikan.
Viihde
noin vuosi sitten
Haloo Helsinki tuli tunnetuksi jäsenten ollessa vain teini-ikäisiä.
Viihde
noin vuosi sitten
Haloo Helsingin jäsenille aihe on lähellä sydäntä.
Viihde
noin vuosi sitten
Haloo Helsinki on tehnyt useita jättihittejä ja myynyt valtavan määrän albumeita uransa varrella.
Musiikki
noin vuosi sitten
Lavalle kapuavat esimerkiksi Haloo Helsinki, Vesala sekä Antti Tuisku.
Musiikki
noin vuosi sitten
Haloo Helsingin kitaristi Jere Marttila paljastaa uudessa Elämäni Lappi -podcastissa, mitä hän toivoo keikkamatkoilla Lapissa.
Podcast
noin vuosi sitten
Haloo Helsinki on kuluneen vuoden kuunnelluin artisti Suomen Spotifyssa.
Musiikki
noin vuosi sitten
Maailman toisella puolen -superhitin ei alun perin pitänyt olla edes sinkku, yhtye kertoo Soundille.
Musiikki
noin vuosi sitten
Elli Haloo kertoo Sadun sunnuntaivieras -podcastissa, että edes itkukohtaus ei haittaa keikoilla esiintyessä.
Podcast
noin vuosi sitten
Haloo Helsinki käytti keikkatauon uuden albumin valmisteluun - "Vuorovaikutusta on kaivannut paljon"
Haloo Helsingillä oli takanaan lähes kolmen vuoden keikkatauko
Viihde
noin vuosi sitten
Iltalehden tietojen mukaan Lauri Tähkä ja Antti Tuisku ovat parhaiten festarikeikasta tienaavat suomalaiset sooloartistit.
Musiikki
noin vuosi sitten
Olympiastadion-keikat siirretään kesälle 2022.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Nyt on aika selvittää, miten hyvin Haloo Helsingin biisien sanat ovat jääneet mieleesi.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Piilotan mun kyyneleet on toinen single myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta albumilta.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten