Kuva: Shutterstock

Käy keikoilla - elät pidempään!

28.03.2018 09:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Tuoreen tutkimuksen mukaan ihmisen todellakin kannattaa käydä keikoilla.

Jos haluat elää pidempään, käy keikoilla. Näin väittää tuore tutkimus, jonka mukaan jo 20 minuutin musiikkihetki keikalla nosti ihmisen onnellisuutta ja hyvänolon tunnetta jopa yli 20 prosentilla.

Juuri hyvänolon tunteen on aiemmin jo todettu olevan yhteydessä ihmisen oletetun eliniän kanssa. Näin ollen keikkailu saattaa hyvinkin lisätä elinvuosia.

- Tutkimuksemme osoittaa, että keikoilla on vaikutusta onnellisuuteen, terveyteen sekä hyvinvointiin. Mutta tässäkin säännöllisyys on se avain, tutkija Patrcik Fagan kertoo.

Tutkimuksen tekivät yhteistyössä O2 sekä Goldsmithin yliopisto, mutta hiukan samansuuntaisia tuloksia on saatu vuonna 2013 myös Suomessa. Tuolloin todettiin, että laulutunneilla käyvät lapset nauttivat enemmän koulunkäynnistä.

Näiden tulosten valossa kannattaa siis käydä keikoilla, niin usein kuin mahdollista.

Lue myös: Miksi musiikki saa aikaan pelkoa? Tutkijat selvittivät

Lue myös: Mitä musiikki tekee aivoillesi? Mielenkiintoiset havainnot koottiin yhteen

Lähde: The Lad Bible

Kilpailut

Uusimmat