Kuva: Emmi Moilanen

Ellinoora uskoo, että filtterit estävät rakkauden syntymisen: "Oletetaan toisen lukevan ajatuksia"

09.06.2018 16:15 - Emmi Moilanen

Kesällä keikkalavoja ahkerasti kiertävä laulaja kertoo, että tuore Bäng bäng typerä sydän -sinkkubiisi on yksi hänen parhaimpia kappaleitaan.

Viime viikolla uuden Bäng bäng typerä sydän -kappaleen julkaissut Ellinoora, 24, iloitsee, että pääsee kevään tauon jälkeen nousemaan kesän keikkalavoille yhdessä bändinsä kanssa.

- Kaikki on fiiliksissä. Todella hyvä mieli palata nyt keikoille, kun kevät oltiin pois, laulaja kertoo Voice.fi-sivuston haastattelussa.

Ellinoora kertoo myös, että tällä kertaa uuden kappaleen julkaiseminen on jännittänyt eri tavalla kuin aikaisemmin. Laulaja paljastaa, että on taipuvainen kokemaan ahdistusta juuri ennen biisin julkaisua.

- Silloin sinulla ei ole enää mitään tehtävissä. Kun oma sydäntuotos siirtyy muille ihmisille, se on ihanaa, mutta tavallaan tulee myös tunne, että apua, nyt se siirtyy minun luureistani lopullisesti maailmalle.

- Mutta nyt on ollut jotenkin sellainen hyvä jännitys, Ellinoora kertoo.

"Yksi parhaimmista biiseistä"

Tuoreella kappaleella on mukana myös toukokuussa debyyttisinglensä BAE julkaissut Eetu. Ellinoora kertoo, että halusi valita kappaleelleen mukaan artistin, joka ”ei olisi ilmiselvä valinta.” Kaksikon yhteistyö sujui erinomaisesti ja valmiin kappaleen kuuleminen oli Ellinooralle merkittävä hetki.

- Pelottavaa sanoa, mutta minusta tuo on yksi parhaimmista biiseistä, mitä olemme tehneet ja toivon, että ihmiset löytävät sen, laulaja toteaa.

Ellinooran mukaan tunnetta ei mitata striimeillä tai sillä, mitä joku toinen kappaleesta sanoo.

- Välillä vain tulee sellainen fiilis itselle, että tässä on nyt jotakin. Muistan, kun teimme ensimmäisen demon tästä, niin minulla oli jo silloin olo, että tämä pitää tehdä.

Tulossa kipeä levy

Toista albumiaan työstävä Ellinoora paljastaa, että tuoreen kappaleen lisäksi myös aiemmin julkaistut sinkkubiisit Glitteri ja Nartut viitoittavat hyvin sitä, mitä uudella levyllä on luvassa.

- Siitä on tulossa aika kipeä levy, ja eihän noista mikään ole kauhean iloinen biisi. Nyt pitäisi vaan muistaa nipistää itseään, että nauti nyt tästä, tämä on nyt. Itse on tietenkin menossa kohti sitä isompaa kokonaisuutta, Ellinoora kertoo.

Ellinoora kertoo, että hänen ensimmäinen Villi lapsi -albuminsa käsitteli ajanjaksoa, joka kattoi kokemukset ”kohdusta 23-vuotiaaksi saakka.” Naisen mukaan ensimmäinen levy kertookin usein elämän isoimmista hetkistä ja niistä asioista, jotka ansaitsevat laulun. Toisen albumin kohdalla Ellinoora on ollut vahvasti kiinni nykyhetkessä.

- Totta kai ihminen kirjoittaa siitä, mikä on ajankohtaista. On ollut outoa aikaa tämä, kun on tehty.

Ellinoora toteaa, että asiat tulevat usein kausittain ja tämä on näkynyt myös musiikissa.

- Eräs alalla oleva ihminen sanoi minulle, että tuska on paras muusa ja ole onnellinen, että sinulla on joku mihin purkaa tätä kaikkea, Ellinoora kertoo.

Monet suhteet jäävät syntymättä, sillä tunteita ei uskalleta ilmaista

Vaikka Ellinoora kertookin, että ei halua kirjoittaa asioita kappaleisiinsa ”liian auki,” hän paljastaa, että tuore sinkkubiisi kertoo ihmissuhteesta, jossa kaikki ei ole täysin kunnossa.

- Minusta tuntuu, että monta juttua jää syntymättä koska osapuolet eivät ilmaise tunteitaan, vaan olettavat toisen olevan jotain ajatuksenlukijoita. Tämä kappale on sellainen, että molemmat kertovat niitä asioita filtteröimättä.

- Molemmat ovat sillä tavalla, että eivät ymmärrä sitä toista. Että näytän omat korttini sinulle, mutta sinä et osaa lukea niitä, Ellinoora kertoo uudesta kappaleestaan.

Kuuntele Ellinooran uusi Bäng bäng typerä sydän -kappale alta.

Lue myös: Ellinoora paljastaa jättihittinsä yllättävät taustat - "Olin varma, että tämä on ihan paska biisi"

Lue myös: Laulaja Ellinooran uusi persoonallinen hiustyyli kerää kehuja - katso

Kilpailut

Uusimmat