Kuva: AOP

Sunrise Avenuelle etsittiin lämppäriä kilpailun kautta - Samu Haber hehkuttaa voittajaa

01.06.2019 13:00 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Planet Case esiintyy Telia 5G Stadionilla ennen Sunrise Avenueta.

Suomalainen rokkibändi Planet Case on voittanut Radio Novan -kilpailun, jossa etsittiin yhtyettä lämmittelemään Sunrise Avenueta Telia 5G Stadionille 15. kesäkuuta.

Yhtyeen jäsenet kertoivat Radio Novan Tytti Kiviharjun haastattelussa, että ovat kotoisin Seinäjoelta.

- Me ollaan Seinäjoelta lähtöisin oleva pop-rock-yhtye, joka tekee isoa soundia ja melodiapainotteista musiikkia.

Yhtye on tehnyt urallaan yli 50 keikkaa seka lämmitellyt muun muassa Satellite Stories -yhtyettä. Sunrise Avenue on ollut bändille suuri esikuva.

- Sunrise Avenue on ollut meille suuri esikuva ja lähdimme kilpailuun täydellä innolla. Nähtävästi se kannatti, yhtye iloitsee.

Sunrise Avenuen Samu Haber kertoo, kuinka bändi löydettiin.

- On mahtavaa antaa uusille kyvyille tilaisuus loistaa. Olimme aika häkeltyneitä, että 118 artistia olivat osallistuneet kilpailuun ja jokaisella oli hienoa musiikkia ja hienoja videoita. Kimpassa Radio Novan kanssa sitten miettiin, että mikä sopisi meidän juttuun, ja Planet Case sopi siihen kuin nenä päähän.

- Soitimme heille ja pyysimme, että voisivatko he tulla tapaamaan meitä. Sanoimme aluksi, että he ovat top 3:ssa, vaikka tiesimme jo, että Planet Case tulee voittamaan kilpailun. He saapuivat kymmeneltä aamulla lentoasemalle ja jokainen tuli eri puolelta Suomea. Se osoitti loistavaa asennetta, ja he ovat cooleja jätkiä ja täynnä intoa. En malta odottaa, mitä ilta tuo tullessaan!

Samu Haber sanoo, että Planet Casella on mahdollisuudet nousta suureksikin yhtyeeksi.

- Planet Casella on kaikki mahdollisuudet. Yhtyeessä on iloa ja intohimoa, mutta myös järkeä, Haber kehuu.

Katso video yhtyeen riemusta Radio Novan Facebook-sivulta.

Lue myös: Kestäisikö sinun pääsi täyden stadionin? Nyt etsitään lämppäriä Sunrise Avenuelle

Lue myös: Sunrise Avenuen Samu Haber iloitsee ensi kesän stadionkonsertista: "Laitetaan Töölö soimaan!"

Kilpailut

Uusimmat