Kaikki artikkelit
Samu Haber pelkäsi Sunrise Avenuen tekevän suuren virheen sinkun julkaisussa - tulikin valtava hitti
Samu Haber kertoo Latua-podcastissa, että Sunrise Avenue vastusti visusti Fairytale Gone Bad -biisin julkaisua singlenä.
Podcast
7 kuukautta sitten
Siim Liivikistä on julkaistu elämäkertakirja Fuck You Liivik, jossa Liivikin hyvä ystävä Samu Haber muistelee kaksikon "kuumottavaa" kohtaamista.
Viihde
noin vuosi sitten
Yhtyeen keulakuva Samu Haber pysyy luottavaisensa sen suhteen, että kyseessä on viimeinen kerta, kun keikkoja joudutaan siirtämään.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
- Olen varma, että niitä levyjä on jossain ex-Anttilan varastonpohjalla tuhansia, Haber kertoo SuomiRockin Artististitunti -ohjelman haastattelussa.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Samu Haber muistelee Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmassa, kuinka vallitseva koronatilanne laittoi jäähyväiskeikkojen aikataulun uusiksi. Mies ei ole nähnyt bändikavereitaan yli kahdeksaan kuukauteen.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Uransa päättävän Sunrise Avenuen nokkamies siirtyy suomenkieliselle soolouralle.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Lokakuussa Haberista ilmestyy elämäkertakirja.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Samu Haber jakoi Instagramissa vuonna 2004 napattuja kuvia.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Samu Haber - Forever Yours julkaistaan lokakuussa.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Samu Haber on syytteessä huumausainerikoksesta. Mies kertoo YleX:lle, että kohu ei enää vaivaa hänen mieltään.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Yhtyeen uran päättävät keikat siirtyvät vuodella eteenpäin.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Sunrise Avenuen ura huipentuu kahteen keikkaan uudistetulla Olympiastadionilla.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Samu Haber kirjoittaa Instagramissa, että päätös lopettamisesta tuntuu oikealta, vaikka se herättääkin monia tunteita.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Sunrise Avenue pudotti tänään pommin tiedotustilaisuudessa.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Yhtye ilmoitti asiasta suurella tiedotustilaisuudella maanantaina.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Planet Case esiintyy Telia 5G Stadionilla ennen Sunrise Avenueta.
Musiikki
yli 4 vuotta sitten