Kuva: AOP

Donald Trumpin kampanjavideolla käytettiin Linkin Parkin hittikappaletta - yhtye puuttui asiaan

20.07.2020 21:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Yhtye kertoi Twitterissä, että ei tue Trumpia.

Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia, 74, on usein syytetty siitä, että hän on käyttänyt luvatta eri artistien musiikkia. Muun muassa Rihanna, Adele, Steven Tyler, Neil Young, The Rolling Stones, Ozzy Osbourne ja Pharrel Williams ovat huomauttaneet presidenttiä, että heidän musiikkinsa ei kuulu Trumpin tapahtumiin tai julkaisuihin.

Nyt Trumpin eräs kampanjanavideo on poistettu sosiaalisesta mediasta, sillä se sisälsi luvatta Linkin Parkin musiikkia. Videolla kuultiin cover-pätkä In The End -hitistä ja yhtye oli raportoinut tekijänoikeuden rikkomisesta.

Linkin Parkin fanit olivat ihmetelleet, miksi Linkin Park oli noussut Twitterissä yhtäkkiä trendikkääksi aiheeksi. Fanien huomaamisen jälkeen ei ollut mennyt kauaa, ennen kuin video oltiin poistettu.

Yhtye oli tiedottanut asiasta myös omalla Twitter-sivullaan.

"Linkin Park ei tue Trumpia eikä ole antanut lupaa musiikkinsa käyttöön. Asia on nyt korjattu".

Näet twiitin alta tai tästä.

Lue myös: Skid Row -legenda Sebastian Bach otti kovasanaisesti kantaa vaaleihin - "Tämä koskee lapsiamme"

Lue myös: Presidentti Donald Trump käytti jälleen luvatta Queenin musiikkia

Lähde: Loudwire

Kilpailut

Uusimmat