Kuva: AOP

Nickelback kiusoittelee uudella julkaisulla, netti reagoi voimakkaasti: "Ei nyt"

13.08.2020 15:15 - Iiro Myllymäki

Yksi maailman vihatuimmista bändeistä on ilmeisesti julkaisemassa uutta materiaalia.

Rakastettu mutta myös erityisen kovaan ääneen vihattu rockbändi Nickelback on mitä ilmeisimmin julkaisemassa uutta materiaalia. Tämän voi päätellä bändin somepostauksista, joissa jotain lupaillaan tapahtuvaksi tänä perjantaina.

Kanadalaisbändin kiusoittelu on otettu voimakkain tuntein vastaan netissä. Nickelback on aina onnistunut keräämään paljon vihaa niskoihinsa niin kriitikoilta kuin suurelta osalta yleisöäkin, ja monet ovat reagoineet bändin tuoreeseen tiisaukseen odotetulla tavalla. Oman mausteensa reaktioihin on tuonut se, että vuosi 2020 on ollut monessakin mielessä raskas.

”Ei nyt, Nickelback.”

”Miksi julkaisette albumin keskellä pandemiaa?”

”Eli Nickelback julkaisee kappaleen tai albumin? Hyvänen aika 2020, rauhoitu.”

”Teidän ei tarvitse tehdä tätä.”

Toki myös Nickelbackin fanit ovat aktivoituneet ja ilmaisseet innostuksensa uutisesta. Joidenkin mielestä Nickelbackin vihaajat ovat vain hypänneet trendiin mukaan eivätkä suostu tunnustamaan bändin ansioita.

Nickelback-basisti Mike Kroeger on puhunut aiemmin haastattelussa bändin kohtaamasta vihasta ja siitä, ettei sitä ole aina helppo ottaa vastaan.

- Tietenkin se sattuu. Eiköhän jokainen siitä pahastuisi, kun kuulee negatiivista kommentointia. Joskus se kuitenkin menee ihan huumorin puolelle - ihmiset yrittävät niin kovasti olla ilkeitä, että koko hommaa kaatuu, Kroeger on sanonut.

Yhtye tunnetaan muun muassa kappaleistaan How You Remind Me, Photograph ja Burn It to the Ground.

Lue myös: Rokkari vertasi Metallican levyjä Nickelbackiin - "En halua puhua p*skaa"

Lue myös: Slipknotin Corey Taylor kertoo, mikä bändi on Nickelbackia vihatumpi - "Soihtu on siirtynyt"

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat