Kuva: AOP / Juha Metso

Fanit huolestuivat Maustetyttöjen kakkoslevyn sanoituksista - sanoittaja tyynnyttelee nyt huolia

28.01.2021 21:15 - Iiro Myllymäki

Maustetytöt laulaa kuolemasta ja itsemurhan hautomisesta, mutta sanoituksia ei tule tulkita artistien henkilökohtaisena tilityksenä.

Suomalaisen popmusiikin huipulle nousseen Maustetytöt-duon kappaleissa ei voida hyvin. Kappaleiden kertojat ryyppäävät, joutuvat mielisairaalan osastolle, harkitsevat itsemurhaa ja toivovat kuolemaa. Kerronta on niin lakonista, että kuulijan on hankala tulkita, kuinka tosissaan sanoitukset on kirjoitettu.

Etenkin Maustetyttöjen marraskuussa julkaistu toinen albumi Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä on täynnä toistuvia viittauksia kuolemaan ja itsemurhan hautomiseen. Osuvasti albumin kannessakin maataan arkussa.

”On siis kesä / En tiedä miten sen teen / Jos menen rannalle, hyppäänkö pää eellä veteen / Vai hautaanko itseni hiekan alle / Teen vapaapäivän haudankaivajalle”, lauletaan esimerkiksi albumilta ensimmäisenä singlenä lohkaistussa Tee se itse -kappaleessa, jossa kertoja on jumissa väkivaltaisessa suhteessa.

Sanoituksista vastaava Kaisa Karjalainen ei osaa täysin eritellä, mistä sanoitukset kumpuavat.

- Se on hyvä kysymys, mistä ne tulevat. Niissä on asioita, joita näkee ja kuulee lähipiiristä, ja kyllähän niissä omiakin tunteita on, Karjalainen sanoo Voice.fi:n haastattelussa.

Tee se itse -biisin julkaisun yhteydessä Soundi haastatteli Kaisa Karjalaista ja kysyi, pystyykö hän itse samastumaan kappaleen kertojan tunteeseen, kun ei enää halua elää.

- En usko että pystyn, tai että kukaan sellainen pystyy, joka ei ole itse käynyt siinä paikassa, Karjalainen vastasi.

Lausuntoon palataan myös Voice.fi:n haastattelussa.

- Varmaan siinä haastattelussa olen yrittänyt sanoa, että ei tarvitse olla huolissaan, että olisin juuri tällä hetkellä itseäni tappamassa, Karjalainen sanoo.

Faneilta viestejä

Maustetyttöjen toinen osapuoli Anna Karjalainen kertoo, että faneilta on tullut lukuisia viestejä, joissa on ilmaistu huolta kaksikon hyvinvoinnista.

- Olemme saaneet faneilta aika paljon sellaista palautetta, että onko teidän elämänne oikeasti noin kurjaa. Siitä tulee sellainen olo, että olettekohan te käsittäneet vähän väärin. Eiväthän nämä kerro meidän elämästämme. On siellä paljon meidänkin elämästämme, mutta eivät ne ole mitään suoria tositarinoita, Anna Karjalainen kertoo.

Karjalaiset ovat huomanneet, että monesti artistien kappaleet tulkitaan henkilökohtaisina tilityksinä.

- En tiedä, miksi näin on juuri artistien kohdalla. Eihän kukaan oleta, että jos joku kirjoittaa fiktiivisen romaanin, se kertoo sen kirjailijan elämästä tai että elokuva kertoo käsikirjoittajan omasta elämästä, Anna Karjalainen vertaa.

Maustetytöt vakuuttaakin, että fanien ei tarvitse olla huolissaan, vaikka samat kuoleman ja pahoinvoinnin teemat toistuisivat heidän tulevassa tuotannossaan.

Tee se itse -kappaleen julkaisun yhteydessä Maustetytöt teki yhteistyötä Suomen mielenterveys ry:n kanssa. Kappaleen musiikkivideon lopussa nähdään kyseisen Mieli ry:n valtakunnallisen kriisipuhelimen numero 09 2525 0111. Kriisipuhelin tarjoaa keskusteluapua ympäri vuorokauden, ja apua ja neuvontaa antavat kriisityön ammattilaiset ja tehtävään koulutetut vapaaehtoiset. Lisää kriisipuhelimen toiminnasta voit lukea tästä linkistä.

Lue myös: Maustetytöt jätti valtavan Emma Gaala -kohun taakseen, kahmi nyt ehdokkuuksia: "Tuskin voitetaan"

Lue myös: Mitä Emma-ehdokkaat ajattelevat Maustetytöt-kohusta? Vain yksi antoi suoran vastauksen

Lähde: Soundi

Kilpailut

Uusimmat