Kuva: Nana Simelius

"Jokaisella laululla on tärkeä sanoma" - Kaija Koo julkaisi uransa 14. albumin ja fanit rakastuivat

23.04.2021 11:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Uusi levy kantaa nimeä Taipumaton.

Kaija Koo julkaisi tänään 23. huhtikuuta uransa 14. albuminsa. Levy kantaa nimeä Taipumaton ja se sisältää kaikkiaan 12 kappaletta. Mistään nopeasta prosessista ei ollut kyse, sillä levyn tekeminen vei kaikkiaan kaksi vuotta. 

- En olisi uskonut vuonna 1986, kun tein ensimmäisen levyni, Kun savukkeet on loppuneet, että julkaisen 14. albumini vuonna 2021. Musiikkimaailma on muuttunut radikaalisti näiden vuosien aikana. Onneksi ihmisyyden syvin olemus säilyy tämän kaiken huippuunsa viritetyn teknologian rinnalla.

- Tämän albumin tekoprosessi oli pitkä matka, joka sisälsi paljon valintoja, epävarmuutta, onnistumisia, itkua, naurua ja jotain suurta täyttymystä, jonka vuoksi haluan tehdä tätä vuodesta toiseen. Albumi tehtiin omilla ehdoillani, kuulijoita kunnioittaen. Se on tarkoin harkittu kokonaisuus, jonka jokaisella laululla on tärkeä sanoma ja oma polkunsa suomalaiseen sieluun, Kaija Koo kertoo tiedotteessa. 

Albumia on ollut tekemässä joukko arvostettuja biisintekijöitä ja tuottajia.

- Oli jälleen ylpeys ja riemu tehdä huippuammattilaisten kanssa töitä. Sanotaan, että soppaan ei tarvita montaa kokkia, mutta tässä tapauksessa jokainen tekijä toi oman sävynsä ja uniikin otteensa musiikkiin. Jokaisen albumin kappaleen matka luokseni oli erilainen, mutta niillä kaikilla on oma sanomansa minulle ja sitä kautta myös kuulijoille.

Kaija Koon edellinen albumi Sinun naisesi julkaistiin vuonna 2016. Uuden albumin nimikkobiisi Taipumaton antoi nimensä myös Kaija Koon 10. syyskuuta julkaistavalle elämäkerralle, joka tulee käymään läpi viidelle vuosikymmenelle ulottuvan uran huiput ja laskut. 

Sosiaalisessa mediassa Kaija Koon uusi levy otettiin suurella innolla vastaan. Muun muassa Facebookissa olevien kommenttien perusteella on selvää, että kokonaisuus on uponnut kuuntelijoihin. 

"Monet kappaleet toivat kyyneleet silmiin. Kiitos."

"Wau. Kaija, sinä teit sen taas."

"Aivan huikean mahtava levy. Kiitos Kaija."

"Ihan mielettömiä biisejä."

Levyn kappaleisiin pääset tutustumaan alta. 

Lue myös: Kaija Koo laulaa hitissään tutusta suomalaislaulajasta: "Näen hänet laulaessani sitä"

Lue myös: Kaija Koo julkaisi voimakkaan rakkausballadin: "Pääsin tulkinnassa käyttämään koko äänialaani"

Kilpailut

Uusimmat