Kuva: AOP

TikTok-tähti edustaa Isoa-Britanniaa Euroviisuissa - "Lordin voitto oli valtava hetki elämässäni"

10.03.2022 18:45 - Riia Frost / riia.frost@bauermedia.fi

- Uskon meillä olevan paras mahdollisuus vuosiin voittaa Euroviisut, TikTok-tähti Sam Ryder paljasti radiohaastattelussa.

Greg James’ Radio 1 Breakfast Show -radio-ohjelma ilmoitti 9. maaliskuuta Ison-Britannian vuoden 2022 euroviisuedustajan olevan sometähti Sam Ryder, 31. Essex-kaupungista lähtöisin oleva TikTok-tähti on viihdyttänyt yli 12 miljoonaa seuraajaansa vaikuttavilla cover-biiseillään, ja Ryder olikin vuoden 2020 seuratuin brittiläinen tiktokkaaja. Ryderilla on siis Suomen euroviisuedustajan The Rasmuksen lailla etunaan laaja fanikunta Euroopassa.

Ryder aloitti videoiden lataamisen TikTok-sovellukseen pandemian aikana, ja on versioinut jo muun muassa Adelen, Michael Jacksonin ja Blondien tunnettuja kappaleita. Tiktokkaaja allekirjoitti levytyssopimuksen Parlophone-levy-yhtiön kanssa vuonna 2021.

CNN- ja Mirros-julkaisujen mukaan radio-ohjelman juontaja ja Euroviisujen suurfani Scott Mills kertoi lähetyksen aikana uskovansa Iso-Britannian pärjäävän Sam Ryderin kappaleella tämän vuoden Euroviisuissa.

- Uskon meillä olevan paras mahdollisuus vuosiin voittaa Euroviisut, Mills totesi.

Ryder paljasti innokkaana faneilleen hänelle suodusta kunniasta Instagram-tilillään.

- Tulen edustamaan Isoa-Britanniaa vuoden 2022 Euroviisuissa. Olen niin innoissani! Olen muuten vakavissani, Ryder naurahti kertoessaan jymyuutisesta videolla.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.

Falsetintäyteinen kappale

Viime vuosina Iso-Britannia ei ole pärjännyt Euroviisuissa kovinkaan hyvin, mutta Ryder ei anna aikaisempien häviöiden luoman paineiden vaikuttaa hänen esitykseensä.

- En halua antaa häpeäleiman tai pelon estää minua esiintymästä ja olemasta osana jotain, josta nautin todella paljon, Ryder totesi radiohaastattelussa.

Ryder kilpailee Italian Torinossa kappaleellaan Space Man, jonka tarinaa laulaja ei ole toistaiseksi paljastanut. Kappaleen aikana kuullaan nousevia melodioita ja paljon falsettia eli korkeaa ja ohutta laulua, mistä Ryderin ääni jo entuudestaan tunnetaan. Ryder on kirjoittanut kappaleen yhdessä laulunkirjoittajan Max Wolfgangin sekä artistin Amy Wadgen kanssa. Wadge on muun muassa kirjoittanut hittibiisin Thinking Out Loud yhdessä muusikko Ed Sheeranin kanssa. 

Ryder paljasti myös haastattelussa hänen suosikkiesityksensä Euroviisuissa olevan Suomea edustaneen Lordi-yhtyeen show, joka voitti kilpailun vuonna 2006.

- Lordin voitto oli valtava hetki elämässäni, koska rakastin heitä jo ennen Euroviisuja. Se ei muuttanut suhtautumistani heihin, vaan olin pikemminkin innoissani siitä, että yhtye aikoi edustaa maataan ja ansaita murskavoiton, Ryder muisteli.

Euroviisukilpailun semifinaalit järjestetään 10. ja 12. toukokuuta ja finaali 14. toukokuuta 2022.

Sam Ryderin Euroviisuissa kilpailevan kappaleen Space Manin musiikkivideon voit katsoa alta.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa musiikkivideon täältä.

Lue myös: The Rasmukselle UMK-voitto ei ollut itsestäänselvyys: 'Ei tuudittauduttu ennakkosuosikin titteliin'

Lue myös: Vesalan UMK-esitys herättää keskustelua - 'Parempi kuin mikään illan kappaleista'

Lähteet: BBC, Mirror, Eurovision TV

Kilpailut

Uusimmat