Musiikilla voi vaikuttaa tunteisiin, sen tietävät myös musiikkiterapeutit. Juuri sen vuoksi he käyttävät musiikkia kohottamaan asiakkaidensa mielentilaa ja lievittämään jopa mielenterveysoireita.
Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan näyttää kuitenkin siltä, että raskaalla musiikilla voi olla myös päinvastaisia vaikutuksia. Jyväskylän yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan aggressiivinen musiikki nimittäin lisää miesten ahdistusta.
Testihenkilöitä arvioitiin esimerkiksi masennuksen, ahdistuneisuuden ja neuroottisuuden mittareilla. Tämän lisäksi he raportoivat tavoista, joilla useimmiten kuuntelivat musiikkia säädelläkseen tunteitaan.
Analyysi osoitti, että ahdistuneisuutta ja neuroottisuutta esiintyi muita enemmän niillä koehenkilöillä, erityisesti miehillä, jotka käsittelivät negatiivisia tunteitaan kuuntelemalla surullista tai aggressiivista musiikkia.
– Tällainen musiikin kuuntelu saa aikaan tunteen negatiivisten tunteiden ilmaisusta, mutta ei välttämättä kohenna negatiivista mielialaa, selittää tutkimuksen kirjoittamiseen osallistunut tohtori Suvi Saarikallio.
Lue myös: Onko parisuhteessasi vaikeaa? Kokeile kolmen minuutin musiikkiterapiaa
Lähde: Jyväskylän yliopisto