Kuva: AOP
Rammstein haastoi kotimaansa oikeuteen
Selkkaus johtuu yhtyeen Liebe Ist Für Alle Da -levystä.
Saksalainen Rammstein on haastanut kotimaansa Saksan oikeuteen. Toimenpiteen taustalla on panna, jonka maa asetti yhtyeen Liebe Ist Für Alle Da -levylle.
Seitsemän vuotta sitten julkaistu levy sisältää Saksan hallituksen mukaan alaikäisille haitallista materiaalia. Materiaalia ei sen vuoksi saa enää julkisesti esittää, myydä tai vuokrata. Myös mainostaminen on Saksan lakien mukaan kiellettyä.
Yhtyen mukaan heidän täytyi päätöksen myötä tuhota tai varastoida lähes 85 000 levyä. Siitä syystä bändi vaatii kotimaaltaan 66 000 euron vahingonkorvauksia.
Juttua käsitellään oikeudessa tänä kesänä.
Lähde: Blabber Mouth
Kilpailut
Uusimmat
Mistä tietää, että on aika ostaa uudet juoksukengät?
Asiantuntijan vinkit tukalaan säähän: Näin ehkäiset helteen mahdollisia terveyshaittoja
Miksi juuri mökillä nukkuu aina niin hyvin? Asiantuntija kertoo vastauksen
Voiko allergian ja nuhan oireiden perusteella erottaa toisistaan? Asiantuntija vastaa
Vuokranantaja, huolehdi näistä asioista ennen vuokralaisen sisäänmuuttoa: "Voidaan välttyä suuriltakin oikeudenmenetyksiltä"
Näytä lisää