Kuva: Senja Rapila

Jesse Kaikurannan uutuuskappale antaa esimakua tulevasta albumista - kuuntele

15.04.2016 17:45 - Tiina Svensk

Artisti kertoo Voicelle jännittävänsä uunituoreen sinkun vastaanottoa.

Kaikurannan tänään 15.4. julkaisema Takki Auki Tuulessa on toinen single artistin tulevalta albumilta. Uutuus poikkeaa ensimmäisenä julkaistusta Vielä Yksi Laulu -kappaleesta niin aiheen kuin tunnelmankin perusteella:

- Aina ei tarvitse miettiä elämää eteenpäin, vaan voi mennä sellaisella takki auki -meiningillä. Olen itse niin kontrollifriikki, että välillä voisi antaa vain mennä, Kaikuranta hymähtää. Kappale kertoo elämänasenteesta, jota hän on itsekin kovasti yrittänyt kevään aikana opetella:

- Siksi kappaletta on mukava esittääkin, se toimii hyvänä muistutuksena itselleen, laulaja toteaa.

Kaikuranta lisää, että jokaisena päivänä kannattaakin muistuttaa itseään siitä, että joskus täytyy antaa vain elämän viedä ja katsoa mihin se johtaa.

Esimakua tulevasta albumista

Singlessä kuuluu selkeästi vaikutteet elektronisesta musiikista, ja samanlaista äänimaisemaa tullaan kuulemaan myös tulevalla albumilla. Tulevan albumin tuottajakaksikko, Jurek ja MGI ovat uudenlaisen soundin takana:

- Elektroninen musiikki on aina ollut lähellä sydäntäni ja nyt oli sellainen hetki, että pääsi katsomaan sen kortin, Kaikuranta kertoo innoissaan Voicefi:lle.

Vastaanotto jännittää

Takki Auki Tuulessa sai jo julkaisua edeltävänä päivänä loistavan vastaanoton sosiaalisessa mediassa ja fanien keskuudessa. Artistin uusi tuotanto on odotettua, ja yleisön vastaanotto jännittää aina:

- Tulin itse asiassa eilen Turkista keikalta, ja se oli todella hyvä nollaus ennen tätä julkaisua. Siinä sai unohtaa viimeisetkin paineet sinne Turkin mereen, Kaikuranta naurahtaa. Irrottautuminen Suomesta tuli tarpeeseen, sillä kevät on mennyt uutta levyä tehdessä.

- Onneksi itse musiikista en tarvitse taukoa, sillä se on ollut minun elämäntapani niin pitkään.

Kuuntele uutuuskappale alta.

Lue myös: Jesse Kaikuranta on laihtunut hurjasti - paljastaa hoikan olomuotonsa salaisuuden

Kilpailut

Uusimmat