Etsi
Perjantaina ilmestynyt Aurinkotuulessa-albumi on kuin päiväkirja taiteilijoiden parisuhteesta.
Suositun turkulaisduon laulaja on pohtinut, miten pitkään kokonaisia albumeita kannattaa enää julkaista.
Soittakaa kuurankukkaa -kappale striimasi viime viikolla kultaa, mikä tarkoittaa sitä, että nuoremmatkin kuulijat ovat löytäneet Neljänsuoran.
Toista albumia tehdessään tähti on yrittänyt pitää paineet pois studiosta, ettei kireys kuulu äänessä.
Manserockin legenda rokkaa edelleen tuoreella kappaleella.
Kyseessä on David Guettan ja Bieberin yhteinen kappale 2U.
Laulajatar poisti kaikki musiikkinsa vuonna 2014 eri striimauspalveluista.
Kiertue starttaa Pohjois-Amerikasta.
Iholla-sarjan kuvaukset olivat Vikmanille terapiaa.
Yhtye julkaisee pitkän tauon jälkeen uuden levyn syksyllä.