Etsi
30 Vuotta Kelaa -konsertti järjestetään 6. toukokuuta.
Laulaja Lauri Tähkä haluaa elää raittiina, koska se antaa enemmän energiaa arkeen.
Turvasana-kappaleella seksistä laulanut Jenni Vartiainen lupaa, että tulevalla albumilla kuullaan paljon henkilökohtaisia sanoituksia elämästä ja vastoinkäymisistä.
Selena Gomez laulaa uudella kappaleella teini-iän kesäöistä.
Saara Aalto vietti kaksi päivää studiossa yhdessä laulajatähti Sophie Ellis-Bextorin kanssa.
Mariah Careyn uusi kappale kertoo hänen ja James Packerin erosta.
Ed Sheeran paljastui suomalaismusiikin faniksi Radio Novan Oku Luukkaisen haastattelussa.
Ariana Granden ja John Legendin versio Beauty and the Beast -klassikkokappaleesta on kerännyt paljon kritiikkiä kuulijoilta.
10 vuotta sitten taivaalliseen soittobändiin lähtenyt Kirka tiesi, mitä muusikon nousujohteinen ura vaatii.
Toimituspäällikkö Mikko Räsänen esittelee biisiaarteet-juttusarjassa vanhoja kappaleita, jotka ansaitsisivat tulla paremmin tunnetuiksi.