Etsi
Yhtye kertoo julkaisevansa uutta musiikkia jo ennen kesää.
Kirjan on kirjoittanut Timo Isoaho.
Viime vuonna monella havaintoasemalla rikottiin lämpöennätyksiä.
Nyt tiedetään, ketkä näyttelevät muun muassa Severus Kalkaroksen ja Minerva McGarmiwan rooleissa.
Tavoitteena on välttää irtisanomiset.
Neuvotteluissa saatiin sovittua, että suojelutyötä pystytään yhä lakossakin tekemään.
74 prosenttia nuorista aikoo hakea kesätöitä tulevana kesänä.
Keväisin koulun pihalle luikertelevat kyykäärmeet ovat tuttu näky Monnin koulussa.
Ylipäällikön harjoitusohjelma käynnistyy tänään 14. huhtikuuta.
HSL kertoo, että sen nimissä on viime päivinä lähetetty huijausviestejä. Asiasta on tehty rikosilmoitus.