Kuva: Microids
Perusviihdettä muksuille - Arvostelussa Asterix & Obelix XXL 3: The Crystal Menhir
Asterix & Obelix XXL 3 – The Crystal Menhir on K7-leimalla lätkäistyä perusviihdettä muksuille, jonka suurin vahvuus on kahden pelaajan yhteistyömoodi.
Lapsuuteni suosikit Asterix ja Obelix ovat palanneet jälleen videopelien maailmaan Osome Studion työstämän ja Microidsin julkaseman Asterix & Obelix XXL 3: The Crystal Menhir -pelin myötä. Nimihirviössä pelaaja hyppää ranskalaisen hittisarjakuvista tutun kaksikon saappaisiin joko yksin- tai moninpelissä, jonka tarina on ihan ok, mutta jonka sisältö jää varsin laimeaksi niin mekaniikoiltaan kuin miljööltäänkin.
The Crystal Menhir kertoo tarinan gallialaisesta pikkukylästä, joka on viimeinen koko valtakunnassa roomalaisten näppien ulottumattomissa pysytellyt kyläpahanen. Kylää asuttavat leppoisat hahmot, jotka on nimetty hauskasti ja jotka lipittävät druidinsa Getafixin (suomeksi Akvavitix) keittelemää taikajuomaa saaden siitä hetkeksi aikaa haltuunsa mittaamattomat jumalaiset voimat. Roomalaiset luonnollisesti pelkäävät näitä voittamattomia gallialaisia ja välttelevät heitä viimeiseen asti.
Kylän rauhan rikkoo kuitenkin Hella Finidririltä, Thulelaiselta papittarelta, saapunut kirje, joka varoittaa kylää uhkaavasta vaarasta ja pyytää druidia kaivamaan mökistään esiin sinne piilotetun valtavan kokoisen kristallikiven (The Crystal Menhir). Kiveä käyttämällä kyläläisten on tarkoitus paikantaa kirjeen lähettänyt kadonnut papitar, mutta pahaksi onneksi morkula ei vain ole kokonainen, vaan siitä uupuu neljä eri elementein varustettua jalokiveä, jotka Asterixin ja Obelixin täytyy luonnollisesti metsästää pitkin maailmaa.
(kuva: Microids)
Matka vie pelaajan Galliasta Islantiin, Mesopotaniaan, Kreetalle ja lopulta Roomaan, jonne kaikki tiet vievät. Miljööt ovat toki mukavan sarjakuvamaisia ja toisistaan eroavia. Esimerkiksi Islanti on silkkaa jäätä ja lunta. Loppujen lopuksi alueet ovat kuitenkin niin suppeita, ettei niiden erilaisuudesta pääse nauttimaan tarpeeksi. Lokaatioita kannustetaan kuitenkin tutkimaan, sillä niihin on piilotettu kultaisia seppeleitä, joita keräämällä kompletionistit pyrkivät läpäisemään pelin 100 prosenttisesti. Muille seppeleillä ei ole mitään merkitystä, sillä ne eivät avaa peliin mitään uusia kilkkeitä.
Tarinan lomaan on ripoteltu runsaasti lapsenmielistä huumoria ja hahmoista varsinkin Obelix ja hänen letkautuksensa saavat hymynkareen huulille. Sarjakuvista tuttu himo villisikojen lihaan sekä roomalaisten möykyttämiseen ovat jatkuvasti läsnä, ja Asterix ja Obelix keräävät myös pelimaailmassa omakseen kokoelman roomalaisten kypäriä, joita käyttämällä sitten ostetaan egyptiläiseltä kapitalistiselta ja opportunistiselta kauppiaalta uusia skillejä ja lisää botnea elämämittariin. Peliä ei pidäkään lähestyä liian vakavasti, vaan matkaan kannattaa lähteä avoimin ja lapsekkain mielin liikoja odottamatta.
(kuva: Microids)
Taistelut ovat pelissä eräänlaisessa keskiössä, mutta ne käyvät valitettavan nopeasti tylsäksi. Roomalaisia kun pääsee kurmottamaan ja kypäriä keräämään tämän tästä, eikä erilaisia vihollistyyppejä ole loppujen lopuksi kuin kourallinen. Perus napinhakkaamisen sekaan on toki ripoteltu muutamia helppokäyttöisiä skillejä, jotka eroavat Asterixin ja Obelixin välillä hieman toisistaan. Sankareista se mahakkaampi kantaa mukanaan pelin alkupätkän jälkeen kristallikiveä, jota iso kaveri osaa käyttää myös aseena ja erilaisten skillien kanavointivälineenä. Lisäksi Obelixin mukana kulkee luonnollisesti pieni, uskollinen ja pippurinen Dogmatix (suomeksi Idefix), jonka voi usuttaa näykkäilemään roomalaisten takamuksia.
Asterix puolestaan ei ole Obelixin kaltainen väkivahva jantteri, joten vyöllä kulkevasta taikajuomapullosta naukkaamalla pelaaja voi hetkeksi aikaa valjastaa isommat muskelit käyttöön ja tuhota suuriakin roomalaislaumoja hetkessä. Roomalaisen nakkaaminen stratosfääriä kohti Asterixin uppercutilla jaksaa huvittaa muutaman kerran, mutta muuttuu lopulta pakkopullamaiseksi väännöksi.
(kuva: Microids)
Parhaimmillaan koko teos on selkeästi kaksinpelimoodissa. Roomalaisten piekseminen ja paikkojen tutkiminen on kahdestaan pelatessa paljon hauskempaa ja viihdyttävämpää kuin soolotessa. Peli ei vaadi yhteistyömoodiin internetyhteyttä, vaan koko homman voi pelata läpi laitteesta riippumatta samalla ruudulla. Jos muksulle siis lyö ohjaimen kouraan, niin vanhemman on helppo hypätä tiukan paikan tullen mukaan peliin apua antamaan. Miinuksena täytyy mainita se, että peli ei ole varsinaisesti split screeni, vaan pelaajat on sidottu kulkemaan rinnakkain ja lähekkäin läpi koko teoksen, sillä liian kauas omille teilleen harhailtuaan Obelix teleporttaa Asterixin luo. Lisäksi pelin isometrinen kamera ei edes yritä loitontaa pelikuvaa kauemmaksi vaan pysyttelee turhankin tiiviissä rajauksessa.
Asterix & Obelix XXL 3: The Crystal Menhir on selkeästi lapsille suunnattu peli, minkä toki paljastaa sen K7-leimakin. Peli on kuitenkin ihan perusviihdettä myös aikuisille, mutta se ei jaksa kiinnostaa, kuin pelin erittäin lyhyen, noin viisituntisen keston ajan. Suomalaisille muksuille peli tarjoaa lisäksi vähän turhankin paljon haastetta, peliä kun ei ole lokalisoitu suomen kielelle. Lisäksi taistelut ovat loppua kohti niin hankalia, että en usko ihan jokaisen 7-vuotiaan suoriutuvan pelistä ilman vanhempien apua. Kokonaisuutena peliin olisi kaivannut lisää sisältöä ja useamman sarjakuvista tutun hahmon vankempaa läsnäoloa. Tällaisenaan koko tekele jää valitettavasti torsoksi ja turhankin lyhyeksi teokseksi, joka ei tee sarjakuvalle sen ansaitsemaa kunniaa.
Asterix & Obelix XXL 3: The Crystal Menhir julkaistiin PC:lle, Playstation 4:lle, Xbox Onelle ja Nintendo Switchille 21. marraskuuta 2019.
Lue myös: Graafista täydellisyyttä - Tarkastelussa: Red Dead Redemption 2 (PC)
Lue myös: Odotettu jedivoimafantasia – Arvostelussa: Star Wars Jedi: Fallen Order (PC)
