Kuva: Fotolia

Minun tarinani: "Olenko todella liian ruma löytääkseni rakkauden?"

01.05.2016 21:15 - Rea Tallgren

Minun tarinani -sarjassa lukijat kertovat elämästään omin sanoin ja rehellisesti. Tällä kertaa äänessä on 36-vuotias Antti*, joka ei ole koskaan saanut kokea rakkautta.

Ulkopuolisen on vaikea ymmärtää miten tyhjä kuori voi ihminen olla tai miten turhaksi tunnen itseni, kun rakkauteni ei koskaan kelpaa kenellekään. Minä en ole koskaan saanut rakastaa ketään, eikä minua ole koskaan kukaan rakastanut.

Ei mahdollisuutta

Kun kerron naisille, että minulla on tunteita heitä kohtaan, tarjotaan minulle vain ystävyyttä. Nuo sanat aiheuttavat myös välillä naisissa raivoa ja vihaa. Ihan kuin olisin loukannut niillä sanoilla naista, vaikka kerroin vain että minulla on tunteita häntä kohtaan. Toisinaan se sai aikaan haukkumista, ivaa ja loukkauksia.

Minä en ole koskaan pystynyt antamaan kenellekään mitään rikkauksia, mutta omaan kolmesta ammatista tietotaitoa ja minusta olisi joku nainen saanut kokin keittiöön, sähkömiehen ja nörtin taloon sekä varmasti luotettavan ihmisen vierelleen.

Haluan usein myös auttaa muita jos vain pystyn. Tämä oli ilmeisesti liian vähän. En ole riittänyt koskaan sellaisena kuin olen.

Ulkokuori, joka ei kelpaa

Minut on lyöty maahan ja rikottu liian monta kertaa sinne. Olen menettänyt uskon itseeni ja luottamuksen naisiin. En ole ollut tarpeeksi hyvännäköinen tai komea rakastamaan ketään. Olen aina pelkkä hylkiö ja ennakkoluulojen uhri.

Tiedän, ettei minulla ole ulkokuorta, mutta minulla on sisus, joka ei kuitenkaan kelpaa kenellekään. Ruma ja kiltti mies on helppo lyödä maahan ja rikkoa sinne, hän kun ei pistä hanttiin. Ketään ei ole kiinnostanut se, että miltä minusta on tuntunut. Minusta tuntuu kauhean pahalta olla aina se yksin jäänyt.

Olen kohtalaisen sosiaalinen jätkä, joka tekee asiat tunteella, mutta en silti koskaan saa kokea sitä suurinta tunnetta.  Ystävät ovat minulle tärkeitä, mutta ystävyys riittää vain tiettyyn pisteeseen asti.

Vaikeimpia ovat aamut

Aamut ovat kaikista pahimpia. En jaksa enää itkeä. Olen itkenyt aamuisin tuhat kertaa. Minulla ei ole ketään kenet voisi ottaa kainaloon, minulla ei ole ketään joka ympärille heittää käden, minulla ei ole ketään jonka poskelle antaa pusun ja sanoa hyvää huomenta, eikä minulla ole ketään kenelle tehdä aamupalaa.

Nämä on pieniä asioita, mutta kun niitä ei ole, ne ovatkin yhtäkkiä suuria. Minä en voi muuttaa itseäni. Kyyneleet ja paha olo tuntuvat olevan ainoat tunteet, jonka naiset minulta haluavat. Kun tarpeeksi monta kertaa löytää itsensä lattialta rikkinäisenä, tulee vaan niin araksi. Enää en uskalla tehdä mitään, koska se seuraava kerta voi olla se viimeinen ja romahdan täysin. En vaan uskalla lähestyä naista kaiken pahan pelossa. Koskaan kukaan ei anna mahdollisuutta.

Olen yllättävän kauan kestänyt ja sulkenut kaikkea sisääni. Pelkään etten elä 40-vuotiaaksi, kun tämä lyö joka vuosi kovempaa ja kovempaa. Ehkä en ole ansainnut saada rakkautta itselleni.

Pystytkö samaistumaan Antin tarinaan ja haluaisit ottaa häneen yhteyttä? Lähetä sähköpostia osoitteeseen rea.haverinen@voice.fi. 

*Antin nimi on muutettu

Lue aikaisemmat Minun tarinani -artikkelit tästä.

Kilpailut

Uusimmat