”Olet saanut minut vihaamaan. Siitä lähtien, kun heräsin löytäen kätesi alusvaatteideni sisältä, kun aloin pyristellä pois, mutta pidit vain lujemmin kiinni. Siitä lähtien kun juoksin ulos ajatellen, että säästyin pahimmalta. Siitä asti kun itkin ensimmäiset kyyneleeni sinun takiasi – siitä asti olen vihannut sinua. Olet kuvottanut minua. En ole koskaan halveksinut ketään yhtä paljon, kuin halveksin sinua.
Sinulla oli pokkaa koskea minuun, sinulla oli pokkaa laskea likaiset kätesi keholleni oman tyydytyksesi toivossa, mutta sinulla ei ollut munaa myöntää tekoasi.
Kutsutko itseäsi mieheksi? Miten nukut yösi? Tiedätkö, miten paljon tuskaa olet aiheuttanut minulle? Toivon, ettet loppuelämäsi aikani kykenisi sulkemaan iltaisin silmiäsi, ilman että voisit pahoin, koska sen olet aiheuttanut minulle. En kaiken tämän ajan jälkeenkään ole pystynyt elämään päivääkään ilman, että vastenmielinen tekosi olisi jollain tapaa syöpynyt mieleeni.
Vihaan sitä, että olet tehnyt minusta pelokkaan ja vainoharhaisen. Töihin mennessäni pelkään törmääväni sinuun, väkijoukossa huomaan kauhuissani etsiväni kasvojasi, kavahdan sinua muistuttavia miehiä. Olen täynnä vihaa ja pelkoa.
Olet saanut minut vihaamaan kosketusta. Kartan rakkaani helliä otteita, koska ne muistuttavat minua sinusta. Irrotan rakkaani kädet ympäriltäni, koska ne muistuttavat minua sinusta. Rakastellessamme joudun tekemään töitä sen eteen, etten ajattelisi sinua. Mutta joskus kaikesta vastustelusta huolimatta voitat, ja joudun huutaen työntämään rakkaani päältäni, koska en ymmärrä, ettet se ole sinä. Toisinaan lamaannun ja suljen silmäni pelon vallassa, itken, koska en ymmärrä, ettet se ole sinä.
Olet saanut minut sulkeutumaan. Perheelleni ja ystävilleni olen vain kova kuori, jota he turhaan yrittävät pehmittää. Kuori, joka ei kerro voinnistaan, koska ei halua heidän tietävän, miten palasiksi sinä sait ihmisen, jota kaikki, jopa hän itse, piti niin vahvana.
Vihaan illan koittamista. Pelkään nukkumaan menoa, koska ajaudun ajattelemaan tekoasi. Liian usein itken itseni uneen. Näen painajaisia. Koen unihalvauksia. Liian usein toivon, etten enää heräisi, jottei minun tarvitsisi enää ikinä muistaa millaisen kuilun teit sisälleni.
Kaikista eniten minua kuitenkin kuvottaa, että sinulla on pieni tytär. Koska maailmassa on kaltaisiasi, voi hänkin joutua joskus sinunlaisesi hirviön käsiin. En missään nimessä toivo sitä hänelle, en voisi toivoa tätä kellekään.
Mutta kerron sinulle tämän; joku päivä tyttäresi tulee vielä tietämään, millaista ihmistä hän pitää isänään. Ja silloin hän on siinä iässä, ettei ehkä annakaan tekoasi anteeksi.
Aivan kuten en anna minäkään.
En toivo sinulle mitään hyvää.
Terveisin tyttö, jonka ajattelit olevan käytettävissäsi”
Lue aikaisemmat Avoin kirje -sarjan kirjoitukset tästä.
Lähetä meille avoin kirjeesi osoitteeseen rea.haverinen@bauermedia.fi. Voicen toimitus pidättää oikeuden muokata kirjeitä ja päättää itse niiden julkaisusta. Julkaistut kirjeet julkaistaan aina nimettöminä.