Ӏidille
Olen useita kertoja miettinyt miksi meille kävi niinkuin kävi. Mitä tapahtui perheelle, joka tuki toisiaan niin hyvässä kuin pahassakin . vai oliko sellaista ikinä ollutkaan?
Kun mennään ajassa taaksepäin kymmenen vuotta, oli kaikki vielä hyvin, tai sitten me olimme vaan niin sokeita, että emme nähneet hätääsi. Puhuit usein siitä, kuinka yksinäinen olit, ja syytit muita siitä että olit onneton. Sinulla oli ympärillä monia välittäviä ihmisiä jotka pikkuhiljaa työnsit kauemmaksi itsestäsi. Miksi me emme riittäneet?
Jäit pois yhteisistä menoista ja arkesi rupesi pyörimään alkoholin ympärillä. Miksi et kertonut että sinuun koskee? Miksi pyysit apua vasta sitten, kun oli jo liian myöhäistä?
Sinä päivänä kun sinä olit poissa, taivaskin itki kanssani.
Lähtösi jälkeen elämä on jatkunut, mutta samanlaista se ei enää koskaan ole. Sinä opetit minulle kuinka tärkeää on pitää itsestään ja muista huolta.
Anteeksi äiti, että en nähnyt tuskaasi. Rakastan sinua.
Terveisin, ikuisesti tyttäresi”
Lue aikaisemmat Avoin kirje -sarjan kirjoitukset tästä.
Lähetä meille avoin kirjeesi osoitteeseen rea.haverinen@bauermedia.fi. Voicen toimitus pidättää oikeuden muokata kirjeitä ja päättää itse niiden julkaisusta. Julkaistut kirjeet julkaistaan aina nimettöminä.