Kuva: Mikko Räsänen
Satu, 54: "Tärkeintä parisuhteessa on heittäytyminen arjessa"
Rakkaudesta-sarjassa erilaiset ihmiset puhuvat avoimesti ja rohkeasti sellaisistakin asioista, joita ei ole välttämättä tapana sanoa ääneen. Nyt ääneen pääsee Satu.
”Rakkaus merkitsee minulle kaikkea olemassa olemisessa. Rakkaus näkyy arjessa vaikka rakkautena ruokaan tai kollegoihin tai jopa yksittäiseen laitapuolen kulkijaan. Sellaisessakin ihmisessä voi nähdä rakastettavuuden, vaikka ei hyväksyisi hänen toimintatapojaan eikä olisi samaa mieltä hänen kanssaan asioista. Minulla on rakkaudellinen ja arvostava asenne elämää kohtaan.
”Tietysti kaikki ovat saaneet kunnolla turpaan ihmissuhteissa. Silloin tarvitaan anteeksiantoa ja armollisuutta. En halua olla elämässäni miinusmerkkisten, alhaisten ajatusten keskellä. En halua, että minulle jää jokin ahdistusluuppi päälle siitä, että joku on kohdellut minua väärin.
”Olemme mieheni Reidarin kanssa kokeneet todella paljon elämässä, kun olemme jo tämän ikäisiä. Meillä on ollut onni kohdata toisemme. Suhteessamme on paljon pelleilyä, hupsuttelua ja asioiden läskiksi lyömistä rakkaudellisesti. Välillämme on suuri luottamus. Riitelemme harvoin. Mutta jos riitelemme ja Reidar perustelee hyvin sen, miksi minä olen väärässä, se on ihan mahtavaa. On ihan mahtavaa olla väärässä tänä päivänä. Ei minun tarvitse todistella oikeassa olemistani.
”Tärkeintä parisuhteessa minulle on heittäytyminen arjessa ja se, että ollaan läsnä. Jaetaan asiat eikä koko ajan näpytellä kännykkää tai olla tietokoneella. On ahdistavaa, jos läsnäolo on heikko.
”Rakkaus on pienissä, arkisissa asioissa. Ei se ole vain suurta glamouria, jossa kuljetaan turkki päällä hienoon autoon, juodaan samppanjaa ja rakastellaan intohimoisesti. Voi se toki olla sitäkin, ja onkin.
”Läpi elämän rakkauden tunteessa on samoja piirteitä, mutta se tulee paksummaksi, tiiviimmäksi ja luottavaisemmaksi ja samalla myös kevyemmäksi. Tosin ainahan rakkaudessa jotenkin kuolema kolkuttaa ovella. Sitä miettii, että kestääkö tämä ja rakastaako toinen. Sitäkin epäilee, onko itse rakkauden arvoinen. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä luottavaisemmaksi rakastamisessa tulee.
”Minulla on enää aika vähän epävarmuuksia rakkaudessa. Jos on elämässä jokin muu epävarmuus ja kokee huonommuutta ja pienuutta, sitä kysyy toiselta, että rakastatko minua silti, vaikka olen tällainen. Juuri silloin se toinen rakastaa, toivottavasti.
”Kyllä vanhemmat rakastavat lapsiaan aina enemmän kuin lapset rakastavat vanhempiaan. Se on kai jokin biologinen järjestelmä. Lasta rakastaa, vaikka hän kuinka paljon ottaisi aivoon ja tekisi mieli lyödä häntä pesäpallomailalla päähän. Koko elämän äitinä joutuu opettelemaan erillisyyttä lapsesta ja sitä, että en voi elää hänen elämäänsä. Haluaisin, että joka sunnuntai aikuiset lapseni tulisivat aamupalalle luokseni. Mutta tuo on minun tarpeeni eikä välttämättä lasten tarve.”
Pääset lukemaan aikaisemmat Rakkaudesta-artikkelit täältä.
