”Isäni,
Minulla on muistoja isästä joka leikkii legoilla lastensa kanssa, veneili ja pitää hauskaa lastensa kanssa. Ne muistot ovat valitettavasti hämäriä. Emme silloinkaan aina ymmärtäneet toisiamme ja olleet samaa mieltä, mutta sietokykyä tuolla, silloin tuntemallani isällä oli.
Sitten sinulle tuli töissä suuria ongelmia. Ne eivät valitettavasti pysyneet aikuisten välillä, vaan vaikuttivat sinuun henkilönäkin, ja sitä kautta myös meihin lapsiin. Nuo ongelmat ajoivat hitaasti suhteemme karille.
Sinusta tuli aggressiivinen ja herkkähipiäinen – ja ennenkaikkea arvaamaton. Minusta, veljestäni tuntui, että vaikka kuinka yritimme varo asioita, joista tunnetusti suutuit, löysit siltikin aiheen mistä raivota ja rangaista. Et sietänyt tunteita. Saatoit usein ihan yllättäen huutaa, milloin naurusta, milloin itkusta. Opetit meille, ettei ikinä kannata ilmaista tunteitae. Teit kaiken niin salakalavasti, ettei kukaan muu huomannut. Vain ja ainoastaan paras ystävämme tajusi käytöksesi kamaluuden.
Tutustuit uuteen naiseen (äitipuoleeni), jonka nähden et uskaltanut tai halunnut näyttää puoltasi, joka oli meille kolmelle tullut liiankin tutuksi. Kerran kuitenkin satuit näyttämään väärään aikaan kurjan puolesi. Vasta silloin, monen vuoden jälkeen, ymmärsi, käytöksesi vääryyden ja kamaluuden.
Äitipuolesta tuli nopeasti minulle, tuki ja turva. Hänestä tuli paljon tärkeämpi ja rakkaampi kuin sinä. Sen sijaan että olisit tajunnut tekosi ja niiden vaikutukset, vaihdot suhteen aikana selkäsaunan sanoihin. Pälkähtikö ikinä mieleesi, että sanoillakin voi satuttaa? Minuun ne jättivät jopa syvemmät arvet kuin fyysinen satuttaminen.
Joidenkin yhteiselon vuosien jälkeen erositte, se oli todella suuri pala nieltäväksi. Sen sijaan, että olisit auttanut surussani ja epävarmuudessani, käytit sitä hyväksesi. Ikävän ollessa kovimmillaan päätit laukaista pahimmat pommisi, ja sait napakympin.
En vielä tänä päivänäkään tiedä varmasti kuinka paljon sanomistasi asioista on totta. Sanomasi asiat tuovat vieläkin kivun ja epävarmuuden pintaan.
En tiedä voinko ikinä täysin antaa anteeksi tekojasi, enkä odota anteeksipyyntöä. Jos joskus pyydät anteeksi, toivon, että sillä kertaa et vähättele tekojasi. Toivoisin sinun jonakin päivänä ymmärtävän, kuinka syvästi satutit ja keitä kaikkia.
Terveisin, tyttäresi.”
Lue aikaisemmat Avoin kirje -sarjan jutut tästä.
Lähetä meille avoin kirjeesi osoitteeseen rea.haverinen@bauermedia.fi. Voicen toimitus pidättää oikeuden muokata kirjeitä ja päättää itse niiden julkaisusta. Julkaistut kirjeet julkaistaan aina nimettöminä.